Edari matkasi syyspuoliskon viimeiseen peliin Porvooseen. Flunssan takia muutama pelaaja joutui jättämään reissun väliin. Poissaoloista huolimatta liikkeellä oltiin kolmen ketjun voimin.
Peliin saatiin hyvä startti, kun Teemu Kummunmäki vei vieraat johtoon PV:n namupassista. Pitkään ei johtoa juhlittu sillä kotijoukkue tuli tasoin alle minuutissa. Maalin jälkeen pelin ote siirtyi hiljalleen kotijoukkueelle. Toiseen erään unelias startti. PSS rankaisi virheistä tehden kaksi maalia ekalla vitosella. Kalle kuutti kavensi ensimmäisellä suomisarja maalillaan tilanteeksi 2-4. Kavennusmaali ei tuonut kaivattua herätystä joten PSS käytti paikkansa tehokkaasti vieden erän 6-1. Toki hattua pitää nostaa kotijoukkueen veskarille jolle kertyi tärkeitä torjuntoja tasaista tahtia. Kolmanteen erään kotijoukkue hölläsi hiukan kun taas LeBan peli piristyi jonkin verran. Erän alussa PV taiteilu rankkarista maalin, mutta sekään ei tällä kertaa auttanut saamaan kirivaihdetta päälle.
Porvoon reissu oli toisen kierroksen ensimmäinen peli, joten on aika summata syksyä ja ensimmäistä kierrosta. Joukkue on pysynyt pandemian jyllätessä suht terveenä vaikkakin harmittavia poissaoloja on flunssien takia ollut joitakin.
20 pelistä on nyt pelattu 11. Joukkue löytyy sijalta seitsemän ja pisteitä on kertynyt 13. Voittoja 4, yksi jatkoaikatappio ja varsinaisella peliajalla tappioita on tullut kuusi. C-lohkon kärki on hiukan karussa, mutta karussa olevan kärjen takana sarja on huipputasainen. Käytännössä jokainen joukkue voi voittaa toisensa joten keväästä tulee todella mielenkiintoinen. Edari reissasi syksyn aikana paljon vieraissa. Jäljessä olevista yhdeksästä pelistä kotona pelataan peräti kuusi kertaa.
Pelillisesti joukkue on mennyt keväästä asti tasaisesti eteenpäin. Hyvänä päivänä on pystytty voittamaan kärjen joukkueita ja välillä ei olla oltu 100% läsnä. Ehjän 60 minuuttisen pelaaminen illasta toiseen on kevään kierroksella tavoite jonka kautta pystymme haastamaan sarjan jokaisen joukkueen. Joulun jälkeen palataan sorvin ääreen ja valmistaudutaan tuleviin peleihin. Heti tammikuussa on kolme kotipeliä joten tulkaahan sankoin joukoin kannustamaan LeBa-96 Truckers voittoihin.