SPV saapuu C1-poikien vieraaksi

C1-poikien SM- sarjan pistejahti jatkuu kotikentällä lauantaina 10.10. klo 15 kun vieraaksi saapuu SPV Seinäjoelta.

SPV kellisti sarjan avausottelussa kotonaan LASB/SB Heinolan maalein 9-5. Ottelu oli tasaväkinen viimeiseen erään saakka pysyen vain 6-4 lukemissa, mutta kolmannessa erässä pohojaalaiset laittoivat menovaihteen silmään. Erätauolla valmennus totesi luultavasti pojille, notta laitetahan tossu liikkumahan, ja jälki oli sen näköistä. LASB/SB Heinola päätyi menettämään palloa kentän riskialttiilla alueilla ja kotijoukkue rokotti isän kädellä näistä paikoista.

Tulevaa kohtaamista LeBan vastuuvalmentaja Jouni Juurela ennakoi hyvin erilaiseksi kuin ensimmäisen kierroksen ottelua Classicia vastaan; ”Hieno Classic-ottelu antoi pojille valtavasti itseluottamusta, jonka vuoksi vierasjoukkue ei pääse helpolla Kontiolahden lentokentällä. Jos Classicia vastaan oli välillä pallonhallintaa ja hieromista puolin ja toisin, niin nyt kimppuumme iskevät vauhtisählyn sanansaattajat. Tähän meidän pitää olla valmiita.”

Vastustajan pelitapa on Juurelalle tuttu: ”SPV on erittäin vahva niillä hetkillä, kun peli lähtee virtailemaan päästä päähän. Tulee olemaan haaste saada SPV:n vauhtisähly kuriin, mutta joukkue uskoo löytävänsä tähän sopivat keinot. Otetaan viime viikonlopusta askel eteenpäin ja taistellaan kauden toisesta voitosta!”

LeBa – SPV lauantaina 10.10. klo 15 Kontiolahden liikuntahallilla. Ja YouTubessa kanavalla Salibandy Pojat 05 SM/divari Live.