LeBan C1-juniorit saavat seuran historian ensimmäiseen poikien SM-sarjan otteluun lauantaina 3.10. vieraaksi Classicin Tampereelta. Classic Familyn joukkue lähtee tähänkin sarjaan yhtenä ennakkosuosikkina.
Classic paukutteli LeBan tavoin oman karsintalohkonsa elokuussa läpi puhtaalla pelillä. Blackbirds kaatui 14-3 ja LASB juniorit 15-1. Viimeisestä ottelusta nihkeä 2-1 voitto Ilveksestä ja maalierolla 26-6 karsintalohko leikitellen läpi. Edellisen kauden menestys takasi helpohkon lohkon.
Classicin organisaation tunnusmerkki kämmenfilosofia on vahvasti läsnä, sillä joukkue kuhisee varsin kovia kanttiseppoja. Joukkueen pallollinen pelaaminen on hyvin monipuolista katseltavaa ja kotijoukkueen on oltava puolustuksessa tarkkana, että Classic ei pääse luomaan vaarallisia maalipaikkoja.
Classic erottuu ikäluokassa tasaisen hyvien pelaajien ja organisoidun viisikkopelin voimin. Ennakkosuosikin asemastaan huolimatta pinkkipaitojen pelaaminen ailahtelee kuitenkin paljon, joten Suomen mopoautopääkaupungissa riittää pohdittavaa ennen kauden avausta. Matka itään on pitkä ja Classicin joukkueesta löytyy vain yksi pelimies, jolla on kokemusta Kontiolahden loputtoman pitkältä kiitoradalta.
”On hienoa päästä aloittamaan LeBan historian ensimmäinen SM-sarjakausi ja vieläpä hyvin laadukasta organisaatiota vastaan. Peli kulki mukavasti karsinnoissa kivenkovassa karsintalohkossa, joten on mielenkiintoista mitata syyskuntoa Classicin kanssa. Vastustajan mukaan ei lähdetä omaa peliä muokkaamaan, vaan luotetaan karsintojen pöhinän riittävän lauantaina. Karsinnoissa nähty peli riittää heittämään haasteen Tampereelle”, kommentoi valmentaja Jouni Juurela tunnelmia ennen avauskierrosta.
C1 SM-sarjan avaus LeBa – Classic Kontiolahden liikuntahallilla lauantaina 3.10. klo 18. Sarjan ottelut striimataan myös YouTubeen: Salibandy Pojat 05 SM LIVE