Majavat varmisti Juuassa runkosarjan voiton.

Naisten tasainen runkosarja huipentui sunnuntaina Juuassa. Harvinainen 0-0 tasapeli PaLan kanssa ja 5-2 voitto emäntäjoukkue Coach teamista toi Majaville runkosarjan voiton.

LeBa-96 – PaLa 0-0 (0-0,0-0,0-0)

Peli lähti Majavilta käyntiin tahmeasti ja käpälät tuntuivat jääneen kotilammelle. Puolustaminen sujui kuitenkin totutun varmasti, joten vastustajakaan ei päässyt vaarallisiin hyökkäyksiin, vaikka liikkuikin todella liukkaasti. Vähitellen peliä saatiin kuitenkin pyörimään ja palloa vastustajan maalin eteen. Kolmas erä oli jo Majava-hallintaa ja pallo saatiin kahdesti ylärimaan ja kerran tolppaan, mutta maaliin asti ballero ei vaan mennyt. Vastustajallakin oli muutama maalipaikka, mutta ne mitä puolustus ei katkonut, hoiti Kiia varmasti. Myös PaLan maalivahti pelasi hyvän pelin ja kentän parhaat olivatkin kummallakin maalilla. Kun lopputulos oli harvinainen 0-0, ei pöytäkirjanpitäjillä juuri kiirettä ollut.

Coach Team – LeBa-96 2-5 (1-1,0-2,0-2)

Pelistä odotettiin tiukkaa, koska Coach Teamillä oli voitolla vielä mahdollisuus päästä ylempään lopputurnaukseen. Toisin kuitenkin kävi, sillä peli oli Majavien hallussa koko ajan. Avausmaali tuli jo 37 sekunnin jälkeen, mikä varmasti osaltaan jumitti juukalaisten peliä. Maalin suti Tanja, joka lirutti pallon molarin haaroista maaliin, syöttäjänä Speedy-Heidi. Maalin jälkeen nähtiin kauden epäröivimmät tuuletukset, kun mietittiin että meniköse-eikösemenny-nomenihänse! Peli jatkui LeBan hallinnassa, vaikka vastustaja pääsikin tasoittamaan vaparista.Toiseen erään siis 1-1 lukemista.

Toinen erä oli Majavien, vaikka erän loppuun ja kolmannen alkuun järjestettiin valmentajien ”iloksi”, ylimääräistä jännitystä. 2-1 johtomaalin teki Auli, ajassa 21.10, syöttäjäksi taas Speedy-Heidi. Ja vain puolitoista minuuttia myöhemmin pääsi Speedykin maalin makuun, Annan hyökkäyspään katkon jälkeen. Pari minuuttia tuosta ja Majavat sai vielä rankkarin, mutta tällä kertaa se ei tuottanut tulosta. Vähän ennen erän loppua otettiin sitten kaksi jäähyä melkein yhtäaikaa, 5-3 alivoimaa puolitoista minuuttia. Vastustaja ei kuitenkaan saanut yhtään kunnon vetopaikkaa, kun syötöt katkottiin tai pakotettiin huonoihin ratkaisuihin. Kun jäähyt oli lusittu, ratkaisi Majavat pelin lopullisesti. Ensin onnistui Katja ja heti perään samassa vaihdossa vaparista Musti, syöttöpiste molemmista Sarille. Loppupeli oli Majavilta pelailua, mutta puolivauhdillakin vastustaja joutui rikkomaan ja ottamaan jäähyä, joten peli pysyi helposti hallussa. Ainoa kauneusvirhe tuli 49 sekuntia ennen loppua, kun Coachi pääsi kaventamaan 2-5:een.

Viikonlopun peleistä siis 3 pistettä ja runkosarjan voitto, ylempään jatkoturnaukseen saatiin näin kolme lähtöpistettä. Tekemistä parannettiin taas koko ajan ja Kiia oli totutun varma, hyvin toimineen puolustuspelin avustamana. Jatkoturnaus pelataan sunnuntaina 4.3 Kontiolahdella klo 11.00 alkaen. Muut joukkueet ovat Josba II, Welhot II ja VarTa. Majavien pelit klo 11.00, 14.00 ja 18.00 ja turnauksesta kaksi parasta jatkaa kakkosdivarin karsintaan. Kaikki kipinkapin kannustamaan!! Matka on vielä kesken…

Marko