Naisten vuoden 2018 ensimmäinen turnaus pelattiin Kaavilla. Avauspeli Josbaa vastaan hävittiin niukasti 2-1 ja päivän toisessa pelissä kaatui, hankalan alun jälkeen, Hu-Pa 4-2.
Josba II – LeBa-96 2-1 (1-1,0-0,1-0)
Pelin alku näytti Majavien kannalta todella hyvältä. Pallo pyöri pääasiassa Josba-päädyssä ja näytti ettei vastustaja ollut valmis peliin. Ajassa 06.44 sai Speedy-Heidi riistettyä pallon keskialueella ja karkasi läpiajoon oikealta. Hallittu sijoitus molarin kainalosta etutolpan viereen ja 1-0. Tuon maalin jälkeen peli tasoittui huomattavasti ja Josba pääsi koko ajan enemmän hyökkäämään. Tasoitus tulikin ajassa 14.05, kun peittopeli hetkeksi petti. Erätauolle siis 1-1 lukemissa.
Toinen erä oli Majavien, ei huonoin, vaan vähiten hyvä. Pallo saatiin vastustajan päätyyn ja vetojakin tuli, mutta vain kaksi vetoa kohti maalia. Kun Josbakaan ei saanut maalia värkättyä, niin toisellekkin erätauolle 1-1 tilanteessa.
Kolmas erä oli ottelun kovavauhtisin ja kumpikin joukkue pelasi todella hyvin. Lähes jokainen hyökkäys jaksettiin jauhaa maalipaikkaan asti ja nyt alkoivat kentän parhaat pelaajat tolppien välissä todella erottua. Maalinteossa onnistui kuitenkin vain Josba, kun kaukoveto muutti Majava-pohkeesta suuntaa ja painui maaliin 5 minuuttia ennen loppua. Leba sai vielä loppuun hyvän myllyn päälle, mutta se maali jäi uupumaan. Pisteet siis Josballe.
Peli oli ehkä kauden kovin ja tappiosta huolimatta naiset pelasivat hyvin.Vetoja peitettiin,palloa pidettiin ja maalipaikkoja luotiin, mutta viimeistely oli vain hankalaa. Ottelu oli myös kahden hyvän maalivahdin näytöstä eikä kentän parhaista ollut epäselvyyttä.
LeBa-96 – Hu-Pa 4-2 (0-2,2-0,2-0)
Kuin vastakohtana ensimmäiselle pelille, tätä ei todellakaan aloitettu hyvin. Majavien jalat olivat jääneet koppiin ja päät ties minne. Hu-Pa johtikin 2-0 jo vajaan viiden minuutin pelin jälkeen ja penkin takan mietittiin keinoja herätellä joukkuetta. Kun Majavat sai vielä 10 minuutin kohdalla jäähyn, näytti todella pahalta. Tuo jäähy kuitenkin kestettiin ja hyvin pelanneen alivoiman taistelusta sai koko lauma lisää virtaa ja uskoa omaan tekemiseen.
Erätauolla tehtiin pikku viilaus kokoonpanoon ja toisessa erässä peli paranikin koko ajan. Paine Hu-Pa päädyssä alkoi kasvaa ja vihdoin ajassa 24.42 onnistui Katja kaventamaan Jannin esityöstä. Samalla joukkue heräsi kuin unesta ja kaikki nostivat tasoaan. Niinpä vielä ennen erän loppua Musti tasoitti 2-2:een, Kiian pitkästä, hienosta avausheitosta.
Kolmas erä olikin täysin Majavien hallussa. Ensin onnistui hyökkääjäksi siirretty Iida Sarin syötöstä ja loppulukemat 4-2 teki Katja Mustin hienosta poikittaissyötöstä.
Pelistä jäi mieleen todella hieno tasonnosto koko porukalla…taas kerran. Nyt kun vielä saadaan sama hurina päälle alusta asti, niin hyvä tulee. Vaikka ensimmäinen peli hävittiin, niin kotimatkalle lähti hyväntuulinen Majava-lauma. Luotto omaan tekemiseen alkaa löytyä juuri kun kauden ratkaisupelit lähenee. Seuraavat pelit la 27.1 Joensuussa Liikuntakeskus Energyllä. Tervetuloa kannustamaan! Thanks Beavers!!
Marko