LeBan järjestämät salibandykerhot ovat kuluvalla kaudella olleet taas suosiossa. LeBalla on tällä kaudella ollut kolme omaa salibandykerhoa Kontiolahden alueella ja kaksi ryhmää Enossa. Omien kerhojen lisäksi LeBa järjestää kolmella koululla toimivaan salibandypainotteista iltapäiväkerhoa. Yhteensä LeBan pitämissä salibandykerhoissa liikkuu reilut 140 kerholaista viikoittain.
Uusimpana iltapäiväkerhoista on LeBa alkanut pitää erityistä tukea vaativien kerhoa, joka toimii Lehmon koululla. Kyseisen kerhon on ollut jo pitkään toiveena kunnan ja koulun suunnalta ja nyt LeBa pystyi tarttumaan toiveeseen. Kerhossa on aloittanut seitsemän innokkaan pelaajan ryhmä, joka leikkien ja pelien kautta opettelee liikunnan ja salibandyn perusteita.
LeBan salibandykerhoissa ohjaajana on toiminut Iida, joka kertoo itsestään seuraavaa.
– Olen Iida ja vastuussa tämän kauden salibandykerhoista. Kerhojen lisäksi opiskelen liikunnan ammattitutkintoa ISLOlla. Vapaa-aika kuluu omissa treeneissä sekä partiossa. Olen energinen, ulospäinsuuntautunut ja aina valmiina uuteen seikkailuun. Ominaisuuksiini kuuluu myös sopiva pilke silmäkulmassa.
Iidan lisäksi salibandykerhoissa on mukana useita apuohjaajia, jotka Iidan kanssa takaavat laadukkaat kerhokerrat.
Iida summaa LeBan kerhojen kuulumiset kuluvasta kaudesta.
– LeBan LähiTapiola salibandykerhoissa pelaa yli 70 lasta!
- 06-09 syntyneiden kerhon pojat ovat ehtineet olla jo aiempina vuosina yhdessä. Uudet pelaajat on otettu hyvin vastaan. Pelatessa nähdään jo hienoja ratkaisuja, joten kehitystä on tapahtunut roimasti.
- 10-11 syntyneiden kerho on myös kasvanut syksyn aikana, kun uusia pelaajia on tullut mukaan. Innokkaita pelaajia riittää niin paljon, että tila tuntuu pieneltä. Salibandyn lisäksi opettelemme erilaisia liikkumistapoja ja pelejä.
- 12 vuoden jälkeen syntyneiden kerho on myös saanut monia uusia pelaajia. Salibandyn saloihin tutustumisen lisäksi olemme temppuilleet temppuradalla ja opetelleet yhdessä toimimista.
– LeBan Enon salibandykerhot
- Enon kahdessa kerhossa on yli 20 innokasta pelaajaa! Kummassakin on kymmenkunta pelaajaa. Sählyn lisäksi erilaiset pallopelit ovat tulleet kummallekin ryhmälle tutuiksi. Salibandy taitoja on kehitetty erilaisilla harjoituksilla ja suurella määrällä pelaamista. Enon kerhoja sponsoroi Rakentaja M. Laukkanen.