LeBa tasoitti voitot

Lauantain vierailuun täpötäyteen Pieksämäen urheilutaloon tuli hyvin latautunut LeBa. Ensimmäisen kympin kohdalla maaleja oli taululla jo enemmän kuin kotiottelussa. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja lumipallo lähti vyörymään hyvään suuntaan. Eka erä tuotti lopulta kuusi maalia vastustajan nollaa vastaan.

Toisessa peli tasoittui ja muuttui rikkonaisemmaksi. LeBa puolusti kuitenkin hyvin ja pääsi iskemään pari maalia lisää. Kolmannessa ei enää tarvinnut jännittää ottelun voittajaa ja siitä tulikin muodollisuus ja molemmat pääsivät viimeistelemään kahdesti. Näin ollen ottelusarja tasoihin 1-1 LeBan 10-2 voitolla. -Tultiin kovalla asenteella heti alkuun ja tällä kertaa tulostakin tuli, joten siinäpä tärkeimmät asiat, mietti valmentaja Sakari Salmela. -Sunnuntaina kaikki lähtee taas nollista, joten eipä tätä kotimatkaa enempää auta juhlia, jatkoi Salmela.

Ottelusarja ratkeaa sunnuntaina klo 19.00 alkavassa ottelussa Kontiolahden liikuntahallilla. Sinistä päälle ja törinää tötteröihin!