LeBa SB niukasti Kasseja parempi

Kauden toinen paikallisvääntö oli alusta loppuun varsin vivahteikas ottelu ja lopputulos olisi voinut olla kotijoukkueen Kassien kannalta suotuisampikin. Ensimmäinen erä oli tuloksen valossa LeBa SB:n, mutta totuuden nimissä KC Kasseilla oli parempia tontteja erän aikana. Joel Raatikaisen torjuntojen ansiosta erätauolle mentiin lukemissa 2-4.

Ensimmäinen erä lupailikin maalirikkaampaa peliä ja toisen erän alku olikin sitä, mutta vain Kassien osalta. Reiluun viiteen minuuttin Kassit olivatkin siirtyneet jo 5-4 johtoon. Tämä pakotti LeBan edustusjoukkueen tiivistämään koostumuksia ja peli paranikin vähitellen. Erän loppuun mennessä LeBa SB ottikin johdon takaisin itselleen, pitkälti sniperhyökkääjä Arttu Vaaralan mahtierän ansiosta.

Päätöserässä ei nähtykään kuin kaksi maalia, vaikka vieraat painoivat koko ajan pelin Kassien kenttäpäätyyn. Täkistä hetkellisesti peliin nostettu kaksikko Valtteri Luukkonen-Juuso Ojanen ratkaisi pelin LeBalle ensimmäisen viimeistellessä jälkimmäisen syötöstä. Kassit kavensi vielä lukemiksi 6-7, mutta enempää maaleja ei nähty.

-Todella tasainen peli, jossa molemmilla joukkueilla oli hyviä ja huonoja hetkiä. Edarin peli ei ole tällä hetkellä ihan uomissaan, mutta tällaista salibandy ja urheilu välillä on. Yhtään helppoa peliä ei ole enää tällä kaudella tulossa, puhisi Sakari Salmela.

Edarin pelit jatkuvat 16.2 Kontiolahdella Kiteen Palloa vastaan. Runkosarjaa on jäljellä vielä neljän ottelun verran.