Sunnuntai-iltapäivän salibandynäytöksestä LeBa SB:n ja SB Heinolan välillä kehkeytyi varsin viihdyttävä ottelu. Peli tarjosi vähän kaikkea: laidat rytisi, momentum vaihteli ja mikä tärkeintä upeita maaleja molempien osalta. Parastahan tässä kontiolahtelaisittain on, että kotijoukkue kairasi lopulta selvän voiton 14-7 (6-3, 2-2, 6-2) lukemin. Ensimmäisessä erässä tahtipuikkoa heilutti Petri Väänäsen kentällinen, mutta lopusta huolen piti tasaisesti kaikki kolme kenttää ja maalilla hyvän ottelun pelannut Markus Ylikoski. 14 kenttäpelaajaa pääsi nautiskelemaan tehopisteistä 15 kentällä käyneestä pelaajasta. SB Heinola oli odotetun vahva ja varsinkin toisen erän alkupuolella vieraat saivat hetkeksi otteen pelistä. Kolmannessa erässä lukemat kuitenkin repesivät varsin selviksi, kun Heinola oli pakotettu ottamaan riskejä. -Olipa mahtava peli molemmilta joukkueilta ja tuomarilinja loistava tällaiseen otteluun, tunnelmoi päävalmentaja Salmela. -Vastustaja oli selvästi kovin, mitä tähän asti on kohdattu, joten siinäkin mielessä 14 tehtyä maalia lämmittää mieltä, jatkoi Salmela. -Tänään joukkueessa oli lopulta pelkkiä onnistujia, vaikka välillä osalla kentistä olikin peli aika vaikeaa.
LeBa jatkaa Suomen Cupissa 5. kierrokselle, jonka vastustaja selviää vasta lokakuun puolivälissä. Ottelu pelattaneen 3.11. Voitto Heinolasta tarkoittaa myös sitä, että liekkipaidat nähdään tälläkin kaudella Cupin Aluefinaalissa myöhemmin talvella. Runkosarja alkaa edarin osalta jo tulevana perjantaina Kuopiossa VehVen kotikentällä.