LeBa otti ensimmäisen kiinnityksen

Savo-Karjalan 2. divisioonan finaalit polkaistiin torstaina käyntiin Kontiolahdella. Hyvin valmistautunut kotijoukkue sai avauserään pari tärkeää kaappia ja pääsi näin kuskin paikalle. Maalinteossa onnistuivat Jere Kaartinen ja Arttu Vaarala (kuvassa). Toisessa erässä molemmat iskivät maaleja, mutta onneksi LeBa taas yhden enemmän. Toisen erän jälkeen lukemat olivat LeBalle 5-2. Erän ikävin tapahtuma oli, kun puolustaja Jani Ruotsalainen loukkasi nilkkansa. Kolmannessa erässä LeBa pyrki tilkitsemään puolustustaan ja onnistuikin tässä hyvin yli puolet erästä. Mahtiottelun pelaanut Arttu Vaarala viimeisteli kolmannessa erässä läpiajosta hattutempun. Ottelun hienoin maali oli Henry Vartiaisen käsialaa, maltillinen nosto takayläiseen ohi pötkötelleen maalivahdin. Lari Naumanen oli maalillaan totutun liekeissä ja virkaveljeään, Apassien Marko Möykkystä selvästi varmempi. 10 LeBan pelaajaa pääsi pisteille. Apassit pääsivät kuitenkin lopussa ihan turhaan kotijoukkueen kannalta kaunistelemaan lukemiksi 8-4. – Mahtava aloitus tälle sarjalle ja huikea suoritus koko kolmoskentältä, tunnelmoi päävalmentaja Sakari Salmela. – Lauantaina on kuitenkin hole new ball game ja Apassit ovat kotonaan todella hyviä, onneksi meidän itseluottamusta nostaa syksyltä haettu vierasvoitto runkosarjassa, jatkoi Salmela.

Ottelusarja jatkuu siis lauantaina klo 17.00 Nilsiässä. Tarvittaessa kolmas ottelu pelataan sunnuntaina Kontiolahdella.