A-junioreiden I-divisioonassa pelattiin paikalliskamppailu tällä kertaa yksittäisenä otteluna. Vastaan asettui punainen naapuri Josba. Lähtöasetelmissa Josba lähti otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, mutta odotusarvona voitiin pitää tasaista vääntöä.
Kuitenkin ensimmäisestä vaihdosta alkaen kotijoukkue näytti olevansa valmiina ja lähti viemään peliä alusta alkaen. Vaikka Josba tekikin ottelun ensimmäisen maalin, oli LeBalla selvästi ottelun hallinta omissa käsissä. Maalintekopaikkoja pystyttiin luomaan jatkuvasti laajalla rintamalla, karvaus toimi ja pallollisessa pelissä pelattiin järkevästi. Ensimmäisen erän jälkeen lukemat 3-1 olivat mainiosti ottelutapahtumia mukailevat. Josba pyrki vielä toisen erän aikalisällä mukaan peliin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kotijoukkue oli tänään jokaisella osa-alueella sen verran edellä, ettei pelin voittajasta enää puolenvälin jälkeen ollut epäselvää.
Koko joukkue onnistui tasaisena rintamana, heikkoja lenkkejä ei ollut. Edustuksen rinkiin kuuluvat Elias Ikonen, Henry Vartiainen, Jasper Jolkkonen, O-V Piiroinen ja Arttu Vaarala olivat luonnollisesti ratkaisupelaajia tässäkin ottelussa, mutta ennenkaikkea ottelun ratkaisivat joukkueen -01-syntyneet ja nuoremmat pojat, jotka antoivat omalla varmalla ja kypsällä peliesityksellään mahdollisuuden voittoon. Muistettava on, että Josbalta puuttui vähintään ketjullinen vanhempia pelaajia jotka oli korvattu B-junioreiden SM-sarjajoukkueen pelaajilla. Mutta sitten taas, muistetaan edelleenkin se, että myös LeBalla on ja oli yli puolet joukkueesta B-juniori-ikäisiä tai nuorempia.
Tästä on hyvä jatkaa.