Joni Hiltunen mukana U-19 maailmanmestaruudessa

LeBan kasvatti Joni Hiltunen (kuvassa kaudella 2021-2022 LeBan paidassa Suomisarjaottelussa) oli sunnuntaina Zurichissa voittamassa Suomelle alle 19-vuotiaiden poikien maailmanmestaruutta. Kyseessä oli 2006 syntyneiden poikien ikäluokka. Suomi päihitti jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoajalla Tshekin maalein 4-3.

Perimätiedon mukaan Joni Hiltunen on aloittanut 5-vuotiaana salibandyn harrastamisen LeBan sählykerhossa 2005 syntyneiden poikien mukana. Joni on jälleen kerran hyvä esimerkki siitä, mihin palava halu pelata ja tehdä maaleja vie. Pitkäjänteinen taidon harjoittaminen niin joukkueen harjoituksissa ja varsinkin omalla ajalla on mahdollistanut kehittymisen ikäluokan huippupelaajaksi. Joni on pihapelien kasvatti ja tuttu näky erinäisissä peliporukoissa, varsinkin perheen asuessa aikoinaan Lehmossa.

Joni on myös malliesimerkki siitä, että pelkillä taidoilla ei U-19 maajoukkueeseen pääse, vaan sitkeällä fyysisten ominaisuuksien kehittämisellä lajiharjoittelun ohella. Kolmen viimeisen vuoden aikana laitahyökkääjänä pelaava Hiltunen on tehnyt joukkueen fysiikkaharjoitusten ohella omia harjoituksia kehittääkseen itseään. Nuoresta iästä huolimatta Hiltusella on jo kolme kautta Inssi-Divarissa takana Josban paidassa.

LeBa-96 onnittelee Jonia hienosta saavutuksesta ja muistuttaa, että matkahan on vasta alussa!