Edustusjoukkueen syyskausi päättyy kahden ottelun viikkoon

Edari esiintyy siis vielä tuplana tällä viikolla. Ensiksi keskiviikkona bussilla Kuopiohalliin sarjakolmosen Welhot Akatemian vieraaksi ja lopulta kotona Kontiolahdella perjantaina vielä toisen kierroksen avauspeli VehVeä vastaan ja kamat kassiin ja joulun viettoon!

Keskiviikon kotijoukkue on mielenkiintoinen sikermä nuoria lupauksia, joista moni on päässyt tällä kaudella myös liigavauhtia testaamaan. Joukkueessa on lukuisia pinna per peli tai enemmän tehneitä pelureita, joten tarkkana saa vieraat taitavien ja vikkelien pelureiden kanssa olla. Ainoastaan sarjakärki Nilsiän Apassit ovat tähän mennessä hakeneet vierasvoiton Kuopiohallin kirkkaista valoista.

Syyskausi päättyy perjantain kotiotteluun klo 19 Kontiolahdella. Vastustaja VehVe kohdattiin kauden avausottelussa lokakuussa, jolloin LeBa poistui Kuopiosta 12-9 voiton kanssa. VehVen kausi käynnistyi yllättäen neljällä tappiolla, mutta sen jälkeen voittojakin on neljä saavutettuna viidestä viimeisestä ottelusta. Tämä tarkoittaa sitä, että VehVe on noussut tasaisessa sarjassa jo kutittelemaan pleijareihin oikeuttavia sijoituksia. Parhaat pistemiehet ovat odotetusti olleet Miro Markkanen ja Jesper Kauhanen.

LeBa pääsee suhteellisen terveenä kahteen vuoden viimeiseen sarjapeliin. Ainoastaan puolustaja Antti Nissisen pitkittynyt ylävartalovamma aiheuttaa murheita. Miika Sikiö (kuvassa oikealla) on päässyt kahdessa kotiottelussa hyvin kiinni pelitempoon ja ollut jo selkeä vahvistus hyökkäyspäähän. – Mahtavaa päästä päättää vuosi 2018 tällaiseen härkäviikkoon kahta laadukasta joukkuetta vastaan, sanaili päävalmentaja Sakari Salmela. – Kentälliset alkavat mukavasti löytämään uomiaan, vaikka pientä liikehdintää pelaajistossa pelistä toiseen on ollut syystä tai toisesta, jatkaa Salmela.