Edustusjoukkue varmisti runkosarjan voiton

LeBa SB kävi esiintymässä lähes 500 katsojan edessä Varkaudessa edukseen perjantaina. Ottelun alku oli hieman ailahtelevaa pelailua, mutta pelin edetessä joukkueiden tasoero kävi selväksi. Lopulta eroa oli 10 maalia ja osa maaleista syntyi erittäin näyttävien sommitelmien päätteeksi. Pari kentällistä oli kokeilumielessä laitettu uuteen uskoon ja niistäkin löytyi paljon hyviä juttuja tulevaisuuteen.

Loppuluvut olivat lopulta 4-14 LeBan eduksi. Kovimmat tehot kirjasi Petri Väänänen 2+3 tehoillaan. Tutkapari Antti Juvonen iski kolme maalia. Maalivahti Lari Naumanen palasi veräjälle yli kahden kuukauden tauon jälkeen ja onnistui hienosti. 12 kenttäpelaajaa pääsi tehoille. – Runkosarjan voitto asetettiin tavoitteeksi jo kesällä ja mistään muusta ei olla tähän mennessä edes puhuttu. Tämä antaa parhaat asetelmat meille playoff-vaiheeseen, jossa muut joukkueet ovat parketeilla pelaavia nippuja. Toisaalta tällä kaudella ollaan pystytty myös kaikki parkettipelit voittamaan, joten siinä mielessä tästä ei tarvitse tehdä numeroa, sanaili päävalmentaja Sakari Salmela tuoreeltaan pelin jälkeen.

Edustusjoukkueen viimeinen runkosarjapeli pelataan perjantaina 2.3 Kontiolahdella klo 19 Nilsiän Apasseja vastaan.