Edustusjoukkue avaa kotiottelunsa perjantaina 12.10, kun vieraaksi astelee Kiteen Pallo. KiPan syömähammas on ollut kaikki 2. divisioonakaudet sarjan ehkä valovoimaisin yksilö Tapio Niskanen, joka avasi kautensa perushatullisella (3+0) viikko sitten kotiottelussa Welhot Akatemiaa vastaan. KiPa on muutenkin mielenkiintoinen joukkue, eikä vähiten lukuisten Superpesispelaajien ansiosta. KiPa on aiempina kausina tunnettu joukkueena, jonka peleissä sattuu ja tapahtuu, varsinkin maalien muodoissa. Vieraitten kauden avaus päättyi 7-10 lukemiin Welhot Akatemian hyväksi.
LeBa SB aloitti oman runkosarjan vielä suuremmilla maalikarkeloilla ja edellinen Cupin ottelu Kontiolahdella tarjosi myös yhteensä 21 maalia. Kotijoukkueen kannalta onkin mielenkiintoista seurata, millaiseksi kupletin juoni menee ottelun läpiviennin kannalta. Edari saa jälleen lähes parhaan miehistönsä jalkeille, pakkiosastolla on vielä pari loukkaantunutta sekä hyökkääjistä Kimi Honkanen on vielä ainakin osan syyskaudesta poissa. Ottelu alkaa Kontiolahden liikuntahallilla tutusti klo 19.00, kahvion palvellessa janoisia ja nälkäisiä. Tervetuloa katsomaan uusiutuneen edustusjoukkueen varmasti värikästä kotiavausta!