D2-juniorit avasivat kauden kahdella voitolla

Leba-96 07 – Leba-96 D2 2-8
06:sten kausi alkoi Savonlinnassa paikalliskamppailulla vuotta nuorempia vastaan.
06:set saivat otteluun unelma-alun, kun toisessa vaihdossa Jonin maalille lähettämä pomppupallo meni maaliin, kun Eino tökkäsi ensimmäisen Leba-maalin maaliviivalta sisään. Seuraavassa uran ensimmäisessä vaihdossa ja ensimmäisellä laukauksella Lenni siirsi maalin edestä pallon maaliin ja tilanteeksi 0-2. 07:jen kavennuksen teki Nuutti, mutta pelin ratkaisu alkoi tulla seuraavan kuuden minuutin aikana, kun 06:set tekivät neljä maalia putkeen. Maalintekijöinä Miska kahdesti sekä Antton ja Joni kertaalleen.
Toisessa erässä peli tasaantui ja 07:set saivat puolustuspelinsä toimimaan. Erän alkuun kuitenkin Jonin terävä veto muutti tilanteeksi 1-7 ja Taavin ja Miskan karvauspeli maalin takana vapautti Eemilin maalintekoon. Ottelun viimeisen maalin teki nopean vastahyökkäyksen päätteeksi 07:jen Rasmus. Kolmannessa erässä ei tilastomerkintöjä enää tullut.
Hyökkäyspään onnistujia olivat uudet tulokkaat Eino, Lenni ja Taavi. Eino ja Lenni tekivät maalit ensimmäisissä vaihdoissaan. Taavi karvasi palloa hienosti hyökkäyspäässä ja liikutti palloa yhdessä Eemilin ja Miskan kanssa hyökkäyspäässä kuten oli torstain treeneissä harjoiteltu. Puolustuspäässä onnistujia oli koko puolustusnelikko Elias, Anton, Nils ja Tiitus. Vaikka pallo pomppi parketilla, palloa maltettiin liikuttaa niin kauan ennen kuin tila avaukselle saatiin.
Leba-96 – Josba 07 2-1
Toiseen otteluun jouduttiin vähän rukkaamaan kokoonpanoja, kun kolmas sentteri Eemil jäi pois jalkavaivojen vuoksi. Ennen ottelua suunnitelma oli, että pelissä tullaan saamaan tuhottomasti vasta- ja ylivoimahyökkäyksiä, sillä sen verran hanakasti edellisessä pelissä Josban 07:at karvasivat ja ylipelasivat hyökkäyspäässä. Toisin kävi. Alusta asti Josban taktiikka oli seuraavanlainen: pallon menetettyään 07:at lopettivat karvauksen ja juoksivat puoleen kenttään suojelemaan omaa maaliaan. Avauspeliä ei Josba 07 yrittänyt muuten kuin vetämällä lämärin Leban päätyyn, johon ei omia perään lähtenyt.
Leban peli pyöri kaukana parhailta vetosektoreilta eikä ensimmäisen pelin pallon liikuttelua hyökkäyspäässä ollut näkyvissä ollenkaan. Pakeilta saatiin vetoa, mutta maskipelaaja katosi loistavan pelin pelanneen Josban maalivahdin edestä juuri kun veto pakin lavasta irtosi. Näin Josban maalivahdin oli helppo poimia pallot käsiinsä. Josban 07:lla on muutama hyvä yksilö, jotka silloin tällöin tekivät harppuunahyökkäyksiä, jos Leban menetti pallon keskialueella. Yhdestä näistä vastahyökkäyksistä Josba 07 siirtyikin 0-1 johtoon, kun peitto ei ihan yltänyt kanttilaukauksen eteen.
Toiseen erään tuska alkoi kasvaa, kun tasoistusta ei tahtonut tulla, vaikka entistä parempia paikkoja alkoi lebalaisille siunaantua. Erän lopussa Nils löysi keskestä Miikan, jonka terävä veto löysi tiensä ylänurkkaan. Miika oli jo aikaisemmin tehnyt hyviä haastoja hyökkäyspäässä ja nyt yritys palkittiin vapauttavan maalin muodossa. Seuraavassa vaihdossa Jonin ja Antonin syöttely toi laitaan sen verran tilaa, että Jonin terävä veto löysi tiensä maaliin Taavin tehdessä hyvää maskia maalivahdin edessä.
Kolmannessa erässä Eemil palasi kokeilemaan sentterin paikalle ja koko joukkueen pallon liikuttelu parani. Hyökkäyspäässä ehkä keskityttiin liikaa maskin tekemiseen eikä muistettu siellä liikuttaa palloa ja hakea paikkaa. Leballa oli muutama hyvä paikka ratkaista peli, mutta ratkaisua ei saatu aikaiseksi. Ottelun loppu oli ihmeellinen, sillä Josba 07 ei nostanut karvaustaan ja esim. Elias ja Anton syöttelivät oman maalin edessä minuutin putkeen kenenkään häiritsemättä. Anton kävi jopa hauskuuttamassa yleisöä viemällä tuomarilta pökät, kun tämä tuli seisomaan pakkipari tekevien Eliaksen ja Anton väliin. Parikymmentä sekuntia ennen loppua Josba 07 sai vaparin hyvältä paikalta, mutta tuolloinkaan ei Josba 07 ottanut maalivahtia pois, vaikka samassa ajassa oli aikalisällä asiasta mahdollista sopia. Jesperi selvitti viimeisen tilanteen ja näin niukka voitto 06:lle.
Hyökkäyspään onnistuja oli Miika, joka yritti kovasti hyökkäyspäässä ja nosti maalillaan 06:set mukaan peliin ja taistelemaan ottelun voitosta. Puolustuspään onnistuja oli ehdottomasti maalivahti Jesperi, joka hoiti näyttävästi ja varmasti Josban harvat, mutta vaaralliset vastahyökkäykset.
Seuraavan kerran 06:set pelaavat kotiturnauksessa 4.11. jolloin kohdataan muut kärkijoukkueet Josban kilpajoukkue sekä TopTeam. Näissä peleissä ratkaistaan alkulohkosta jatkoon pääsijät.