D1-pojat jatkaa alkusarjassa puhtaalla pelillä

Lauantaina 06-pojat pääsivät pelaamaan vieraspelejä Joensuun Energylle, jossa alustana on Pohjois-Karjalan paras alusta pallon liikuttamiseen. Vastaan astui 07-joukkueet Kuopiosta ja Kontiolahdelta. Peleihin oli saatu paikalle kaikki pojat, joten kolme kentällistä ylittyi kahdella pelaajalla. Tämä tarkoitti, että jokaisessa erässä hatusta vedettiin kahden pojan pelinumerot, jotka vuorollaan huilasivat yhden erän pelissä.

LebaJosba P06 – SB Welhot 07  14-2

Kierrätys pelipaikoilla jatkui myös tässä turnauksessa. Ensimmäisessä pelissä oli laitureiden vuoro käydä pakin paikalla ja pakit ottivat jälleen sentterin paikkaa kokeiluun. LeBaJosba sai otteluun tehokkaan alun, kun laiturin paikalla pelannut Eemil ujutti pallon rystyltä sisään ensimmäisessä vaihdossa terävän karvauksen päätteeksi. Kaksi seuraava maalia viimeisteli Taavi ja kun Miika ja Joni olivat onnistuneet reilun kahdeksan minuutin jälkeen myös maalinteossa, niin Welhot oli pakotettu aikalisään. Vielä seuraavassa vaihdossa Elmeri veti tulisen rannelaukauksen pakin paikalta Eemilin tehdessä maskia maalinedessä maskia, mutta enempää maaleja ei ensimmäisessä erässä maaleja nähty. Näin erätauolle 6-0 tilanteessa.

Toinen erä ei alkanut LeBaJosballe ruusuisesti, sillä liian innokas kentälle meno kostautui jäähynä, josta pallonmenetyksestä keskialueella terävä rannelaukaus ja tilanteeksi 6-1. Joni teki tilanteeksi 7-1, jonka jälkeen SB Welhot sai rangaistuslaukauksen, mutta Jesperin oikea-aikainen vastaantulo esti kavennuksen syntymisen. Seuraavaksi Juuso ja Joonas tekivät tilanteeksi 9-1. Kymmenes maali LeBaJosballe oli Miika B:n ja Jonin hienon yhteispelin tulos. Miika vippasi pallon kulmapisteeltä maalineteen hiipineelle Jonille, joka iski pallon ilmasta sisään. Kahden erän jälkeen tilanne 10-1 LeBaJosballe.

Kolmannen erän alkuun welhoille kavennus 10-2:een. Erän puolivälissä LeBaJosba sai taas maalinteosta otetta ja Miika B sekä Juuso kahdesti laittoivat pelin katkolle. Ottelun päättävän maalin teki Miika P rystyltä Johanneksen syötöstä.

Maalilla Jesperi teki 10 torjuntaa ja useat niistä olivat paraatitorjuntoja. Puolustuspään onnistujia olivat muun muassa Joni ja Elmeri. Joni on pelannut pakin paikkaa varmaan viimeksi pienkenttäpeleissä F-junnuissa. Nyt Joni pääsi harjoittelemaan eri pelipaikalta puolustamista sekä avauspelaamista alhaalta asti. Tämä sujui hienosti eikä tämä vienyt tehojakaan, vaan Joni viimeisteli hattutempun pakin paikalta. Elmeri palasi salibandyn pariin pari viikkoa sitten. Pallotaitava Elmeri omaa kovan ja tarkan rannelaukauksen sekä on pallollisena ja pallottomana sarjan nopeimpia pelaajia. Tässä pelissä Elmeri väläytteli kaikkia em. taitojaan ja sai heti myös maalitilinsä auki. Hyökkäyspäässä Eemil pelasi laiturina myöskin ensimmäistä kertaa ja onnistui karvauksessa, maskipelaamisessa ja myös maalinteossa. Juusolla on ollut edellisissä turnauksissa paljon paikkoja, mutta tänään ketsuppipullo vihdoin aukesi ja samalla Juuso paukutteli hattutempun.

LeBa-96 07 – LeBaJosba P06  4-10

Pari tuntia taukoa ja vastaan asettui oman seuran 07:at. Vastaan asettui hyvin latautunut ja taistellut 07-joukkue. Heti ensimmäinen vaihto kertoi, mitä oli tulossa. Ensimmäinen kenttä painoi pelin 07:jen päätyyn ja P06 sai useamman laadukkaan maalipaikan luotua, mutta Veikko maalilla teki hienoja torjuntoja ja koko 07:n viisikko puolusti tiiviisti ja uhrautuvasti. Ensimmäisessä vaihdossa 07:at saivat purettua P06:sten tiukan karvauksen hyvillä syötöillä ja seuranneesta ylivoimahyökkäyksestä Akseli vei Rasmuksen syötöstä 07:at johtoon. Erän lopussa 07:at siirtyi jo 2-0 johtoon, kun omanpään löysäily kostautui ja takatolpille jäänyt 07 pisti pallon ohi Eetun. Erän loppuun P06 sai helpottavan kavennuksen, kun Elias kavensi Jonin syötöstä tilanteeksi 2-1.

Toisen erän puolivälissä 07:jen hieno taistelu alkoi rakoilla ja kolmessa peräkkäisessä vaihdossa P06 tuli takaa ensin tasoihin ja sitten kahden maalin karkumatkalle. Ensin Lenni F iski ilmasta Miika P:n vedon reboundin sisään. Seuraavaksi Juuso laittoi keskeltä pallon rannelaukauksella takayläkulmaan. Taavi sijoitti Eliaksen oivaltavan syötön tyhjään maaliin maalin edestä. 

Kolmannessa erässä Anton vei P06:set kolmen maalin johtoon pakin paikalta lähteneellä laukauksella. Maalia edelsi pitkä hyökkäyspään pyöritys, johon osallistui koko kentällinen. Rasmus kavensi tilanteeksi seuraavassa vaihdossa 3-5. Oskari teki jälleen eroksi kolme maalia, mutta 07:at eivät myyneet nahkaansa halvalla. Aatu kavensi pian tämän jälkeen ylivoimalla kaksosveljensä Peetun syötöstä tilanteeksi 4-6. Maalia seurasi 07:jen aikalisä, mutta tällä kertaa se ei auttanut, vaan Nilsin tarkka rannelaukaus seuraavassa vaihdossa saatteli P06:set karkumatkalle. Seuraavat maalit tekivät Joni ja Miika. 15 sekuntia ennen loppua 07:at saivat rangaistuslaukauksen, mutta LeBaJosban maalivahdit ovat ohittamattomia rankkereissa. Tällä kertaa oli Eetun vuoro nollata vastustajan rankkariyritys. Ottelun viimeinen maali oli hieno osoitus Jonin ja Eliaksen saumattomasta yhteispelistä ja henkilökohtaisesta taidosta. Joni voitti omanpään aloituksen ja laittoi pitkän pallon Eliakselle, joka otti pallon ilmasta haltuun ja iski pallon omien jalkojen välistä maaliin.

Puolustuspäässä Nils laittoi palloa liikkeelle ja toi oikea-aikaisesti sitä myös jalalla ylöspäin. Hyökkäyspäässä Lenni F teki paljon töitä pallollisena ja pallottomana. 

Paikka ylempään jatkosarjaan ei vielä ratkennut, sillä sen verran paljon sijoilla 2-4 olevat joukkueet pelasivat ristiin. Seuraavan kerran P06 on askissa omanikäisissään Nilsiän pomppuparketilla 16.11. Sitä ennen edessä on C2-junnujen turnaus kaukana Kotkassa ensi lauantaina.