Alkusarjan toisessa turnaukseen Varkauteen saatiin kolme kentällistä kasaan ensimmäiseen peliin, kun Jesperi päästettiin irti normaalilta maalivahdin paikalta. Varkaudessa oli turvallisuus hoidettu omine koppineen ja hygieniaohjeistuksineen hienosti. Lisäksi katsomossa lähes kaikilla 15-vuotiaalla oli maskit päällä kuten salibandyliitto ohjeisti edellisenä päivänä.
LeBaJosba – Pisaba 8-4
Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin uusi tuttavuus Pieksämäeltä. Pisaba oli kylvettänyt ensimmäisessä pelissä 07,:jen yhdistelmäjoukkuetta suurinumeroisesti. Tiedossa oli, että joukkue on hanakka iskemään vastaan ja avauspeli keskittyi pitkän lyömiseen ilmassa hyökkäysalueelle jonne nopeat pelaajat pyrkivät juoksemaan ja voittamaan kaksinkamppailut LeBaJosban pakkeja vastaan.
Ensimmäisessä erässä LeBaJosba jatkoi samalla kaavalla kuin kauden aikaisemmissa otteluissa. Maalipaikkoja saatiin luotua, mutta viimeistely ontuu. Lopulta Aleksi teki erän viimeisellä minuutilla kaksi maalia peräkkäisissä vaihdoissa. Ensin Markuksen hieno nousu pakin paikalta ja syöttö veljelle ja Aleksilta varma viimeistely. Seuraavassa vaihdossa Niilon syöttö hienosti oikealle laitaan hakeneelle Aleksille ja tarkka rannelaukaus löysi jälleen tiensä maalin perukoille.
Toinen erä oli yhtä tuskien taivalta LeBaJosballe, vaikka erän päätteeksi oltiin vielä tasatilanteessa 4-4. Erän alkuun Pisaban tavaramerkki eli kaaripallo LeBaJosban maalialueelle. Puolustaja ja maalivahti miettivät kumpikin kuka ottaa pallon ja vikkelä pisabalainen käy tökkäisemässä pallon tässä vaiheessa vastaantulleen Eetun. Seuraavassa vaihdossa tarpeeton pallottoman estäminen hyökkäyspäässä Antonilta ja vastustajan ylivoima tasoittaa pelin. Anton kuittaa seuraavassa vaihdossaan jäähynsä ajamalla oikeasta laidasta keskeen ja ampumalla pallon Niilon syötöstä kovalla rannelaukauksella vasempaan ylänurkkaan. Iloa ei kestänyt pitkään, sillä seuraavassa vaihdossa Pisaba tasoitti vastaiskusta 3-3. Seuraavankin maalin teki Pisaba ja LeBaJosban tilanne alkoi näyttämään pahalta, kun Pisaba alkoi saada kokoajan vastaiskuja LeBaJosban hyökkäyspään pallonmenetysten seurauksena. Erän loppuun LeBaJosba sai ylivoiman ja myös vihdoinkin onnistumisen ylivoimalla. Aleksi pelasi pallon Eemilille keskeen ja Eemil pääsi ampumaan pallon lähes tyhjään maaliin.
Kolmanteen erään LeBaJosba muutti karvaustaan ja päästi pisabalaiset avaamaan peliään oman maalin eteen. Tämä ratkaisu käytännössä ratkaisi pelin eikä Pisaballa ollut enää avaimia päästä vastaiskuihin. Pitkä kaaripallo on joukkueen ainut keino avata peliä ja nyt LeBaJosba ryhmittäytyi niin, että puolustajat olivat valmiina taistelemaan nuo pallot itsellen. Heti erän alkuun Miika P sai pallon vasempaan laitaan, josta leikkasi keskeen ja ampui vihaisesti maalille. Eemil oli maskissa ja tökkäisi pallon maaliin ja sai siitä maalimerkinnän, vaikka Miikan veto taisi jo olla maalissa ennen Eemilin osumaa palloon. Pari minuuttia tästä ja Nils nosti vasentalaitaa ylös ja syötti hyökkäjään paikalle siirtyneelle Petterille, jonka terävä laukaus suoraan syötöstä vei LeBaJosban 4-6 johtoon. Seuraavassa vaihdossa Niilo ampui kaukaa vapaalyönnin Valtterin syöstöstä maaliin ja peli alkoi olla ratkennut. Viimeisen maalin teki Eemil, joka täydensi hattutempun sahaamalla pokittaissyötöillä Lennin kanssa Pisaban puolustuksen ja pääsi laittamaan pallon tyhjään maaliin.
Puolustuspään onnistujia tässä pelissä olivat Matti, Markus ja Anton siirryttyään normaalille pakin paikalle kolmanteen erään. Matti voitti lähes poikkeuksetta kaikki Pisaban heittämät pitkät pallot itselleen ja avasi järkevästi kaksinkamppailun jälkeen pallon omille. Markus toi palloa jalalla ohi karvaajien ja antoi myös oikea-aikaisesti palloa pois, jos vastustaja pääsi antamaan painetta. Anton toi kolmanteen erään varmuutta ja rauhallisuutta pallolliseen peliin avauksessa sekä kävi noukkimassa pallot pisabalaisten hyökkääjien lavoista useaan kertaan.
Hyökkäyspäässä Aleksi ja Eemil pitivät kriittisillä hetkillä joukkueen mukana maaleillaan. Maalikooste ottelusta:
https://solidsport.com/lehmo-balls-96-p06/watch/pisaba-lebajosba
Varta – LeBaJosba 2-9
Toisessa ottelussa vastaan asteli kotijoukkue Varta, jonka pelaajat miehittivät pistepörssin kärkisijoja kolmen pelatun pelin jälkeen. LeBaJosban pisteet taas olivat jakaantuneet sen verran tasaisesti, ettei kymmenen joukosta joukkueen pelaajia löytynyt, vaikka joukkue oli sarjassa tehnyt maaleja toiseksi eniten ennen päivän päätösottelua.
Ensimmäisessä erässä näytti, että LeBaJosban pojat pystyvät jälleen kerran tekemään vastustajan maalivahdista ottelun parhaan pelaajan, kun palloa ei saatu maaliin, vaikka paikkoja siunautui lähes joka vaihdossa Varta päätyyn. Avausmaalin teki erän lopulla Miika P keskelle murtautumisen jälkeen Markuksen syötöstä. Seuraavassa vaihdossa taas Niilo katkaisi Vartan avauksen ja purjehti kentän läpi ja harhautti maalivahdin maihin ja nosti varmasti pallon maalivahdin yli takanurkkaan. Erän loppuun kuitenkin hyökkäyspäässä huolimaton veto maalivahdille, jonka heitto meni kaikkien läpi ja Varta pääsi kaventamaan sekunti ennen erän päättymistä tilanteeksi 1-2.
Toisessa erässä kumpikin joukkue jäähyili urakalla. Yhdestä ylivoimastaan LeBaJosba vihdoin onnistui, kun Markus löysi maalinkulmalta Niilon, jonka suoraan syötöstä lähtenyt veto painui ylänurkkaan. Erän loppuun jälleen kylmä suihku, kun Vartan maalivahti sai pallon käteensä jälleen huonosta paikasta lähteneen vedon jälkeen ja heitti pallon keskeltä läpi. Nopea vartalainen kirmasi palloon ensimmäisenä ja ohjasi pallon ohi vastaan tulleen Jesperin.
Kolmannessa erässä voittajasta ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä. Nils katkaisi laidassa avauksen ja pelasi pallon eteenpäin Oskarille, joka näpäytti pallon takayläkulmaan. Sama kentällinen teki seuraavankin maalin, kun Nils katkaisi maalivahdin avauksen ja veti nopeasti pallon takayläkulmaan. Seuraavaksi pitkän pyörityksen jäljeen Matti toimitti pallon maalin eteen Miika P:lle, joka ohjasi pallon ilmasta sisään. Oskari-Johannes-Petteri oli kolmannessa erässä kovassa iskussa, sillä kentällinen teki peräti viisi maalia erään. Seuraavan maalin teki Johannes Oskarin syötöstä ja jälleen tilannetta edelsi pitkä pyöritys hyökkäyspäässä ja useampi maalipaikka ennen Johanneksen maalia keskeltä. Seuraavassa vaihdossaan kentällisen karvaus toimi erinomaisesti ja Valtteri katkaisi Vartan avauksen ja purjehti keskeltä läpi ja ampui pallon taka-alakulmaan. Viimeisen maalin teki Oskari, joka otti Antonin omanpään kulmapisteeltä antaman kaaripallon haltuun ja paineli läpiajoon ja harhautti maalivahdin ottelun viimeisellä sekunnilla.
Puolustuspään onnistujat olivat Nils ja Valtteri, jotka katkoivat vastustajan hyökkäyksiä varmasti ja tukivat hyökkäyksiä katkojen jälkeen.
Hyökkäyspään onnistujia olivat Niilo, joka eleettömästi viimeisteli pari maalia ottelun alussa pelin ollessa vielä tasainen numeroiden valossa. Kolmannessa erässä myös hyökkäyskenttä Oskari-Johannes-Petteri alkoi saada hyökkäyspelin toimimaan ja vedot alkoivat vihdoinkin osumaan maalitolppien väliin ja hyökkäysketju oli suorastaan pitelemätön kolmannessa erässä. Kentällinen taisi tehdä maalin lähes joka vaihdossa kolmannessa erässä. Maalikosteeseen:
https://solidsport.com/lehmo-balls-96-p06/watch/varta-lebajosba