C1-junnut hakevat ensimmäisiä vieraspisteitä Jyväskylästä

Sunnuntaina 25.10. C1-poikien bussi starttaa anivarhain sarjan ensimmäiseen vieraspeliin Jyväskylään. Tästä alkaa joulun alle kestävä vieraspelien putki.

”Lähdemme Happeeta vastaan nöyrillä mielin. Syyslomalla otettiin vähän kevyemmin ja se teki terää, sillä treeneissä on ollut tällä viikolla raikasta tekemistä. Ensimmäinen pelireissu ja aikainen lähtö tulee olemaan suuri haaste. Meillä on paljon näytettävää, sillä lajiyhteisön asiantuntijoille on todistettava, että osaamme pelata muuallakin kuin Kontiolahdella. ”, kuvailee vastuuvalmentaja Jouni Juurela tunnelmia ennen ottelua.

Nopeasti tulostaulukkoa vilkaisemalla näyttäisi, että Jyväskylän nuorten hirvien kausi on alkanut nihkeästi kahden varsinaisen peliajan tappion myötä. Muutamalla lisäklikkauksella kuitenkin selviää, että asia ei ole niin yksinkertainen. Happee kärsi tappion kivenkovalle Merikoskelle vain maalilla, lopputulos oli 11-10. Toisessa ottelussa viime kaudella C2-junnujen SM-sarjaa dominoinut OLS murjoi taululle kammottavat 18-3 lukemat. OLS:n ilotulitusta vauhditti Luistinseuran oma heikohko startti, joten Happeella oli vastassa suututettu ja äärimmäisen taitava joukkue.

”Happee kykeni haastamaan vahvan Merikosken ja pisti meidät kesällä treenipelissä todella tiukille. Jyväskyläläiset joukkueet ovat kotonaan aina vahvoja ja Happee on osoittanut, että maalinteon tulivoimaa löytyy yllin kyllin. Kumpikaan joukkue ei ole sunnuntaina ennakkosuosikki vaan nöyremmin töitä tekevä nippu tulee voittamaan ottelun. Ennakoin hyvin haastavaa, mutta voitettavissa olevaa kamppailua.”

Happee – LeBa sunnuntaina 25.10. klo 12 Palokan koulukeskuksessa. Ottelua voit tuttuun tapaan seurata livenä YouTubessa: Salibandy Pojat 05 SM/Divari Live.

Kuva: Janne Suhonen