Apassit ottivat tasoittavan voiton

Lauantaina Nilsiässä pelattiin kaikilla mittapuilla mitaten erittäin vaiherikas ottelu. Kotijoukkue Apassit johtivat peliä jo 5-0 ennen kuin LeBa sai lohtua Simo Leppäsen kavennuksen muodossa. Apassit johtivat peliä siis 5-1 20 minuutin jälkeen. Toisen erän alkuun tuli jo 6-1, jolloin maalille oli vaihdettava Joel Raatikainen. Tämän jälkeen LeBa saikin hengen päälle ja erän loppuessa ero olikin jo puolittunut lukemien ollessa kotijoukkueelle 7-5. Kolmas erä eteni tuttua kaavaa pitkin, ensin iski nilsiäläiset, jonka jälkeen LeBa tuli väkisin tasoihin jo erän ensimmäisen kympin aikana. Tasalukemissa 8-8 edettiinkin sitten seuraavat lähes 7 minuuttia. Loppu oli erittäin musta LeBan kannalta, kun Apassit pääsi isekmään viisi maalia. Näin ollen loppulukemat 13-8 ja ottelusarja lukemiksi 1-1. Ratkaiseva kolmas ottelu on jos siis sunnuntaina klo 19.00 Kontiolahdella. Sinistä päälle ja kunnon mellakka katsomoon!