Tampereella ei onnistumisia

Vieraspelireissut Tampereelle jatkoivat jo perinteistä kaavaa. Kaksi peliä eikä kummassakaan mitään saumaa vahvoja vastustajia vastaan. 06-pojilla on nyt takana yhdeksän peliä Tampereella ja yhtä monta kertaa on hallista tultu ulos hopeamitalit kaulassa.

Nokia KRP- pelissä vastustajan ykköskenttä pyöritteli mielin määrin LeBaJosbaa. Ainoastaan LeBaJosban kolmoskenttä pystyi painamaan pelin nokialaisten päähän ja Johannes avasikin pelinsä maalitilinsä SM-sarjassa. Viiteenkymmeneen viiteen minuuttiin saakka LeBaJosba oli maalin päässä, mutta viimeisellä vitosella kovemman karvauksen yritys kostautui ja Nokia pääsi ryöpyttämään loppunumeroiksi 9-3.

Sunnuntaina Ilves laittoi ottelun alusta saakka sellaisen pesukoneen pyörimään, ettei vastaavaa ole 06-pojat kokeneet. Ensimmäinen erä Ilvekselle 4-0 ja toiseen erään ei joukkue osannut tulla edes ajoissa takaisin, kun sen verran pyörryksissä joukkue ja valmentaja oli ensimmäisen erän jälkeen. Toisessa erässä LeBaJosba sai hetkellisesti peliä auki ja kavennettua parilla maalilla, mutta erän lopussa Ilves pääsi kuittaamaan kahdesti karkeista harhasyötöistä. Kolmannessa erässä Ilves namutteli vielä viisi maalia eikä LeBaJosba saanut erän aikana oikeastaan mitään aikaiseksi. Jesperin lähes viisikymmentä torjuntaa kahdentoista takaiskumaalin lisäksi kertoo, että sunnuntaina paikalla oli vain yksi SM-sarjatasoinen joukkue.

Seuraavaksi LeBaJosba kohtaa vieraissa Jyväskylän porukat. Sieltä olisi saatava pisteitä, että suora paikka kevään alempaan SM-sarjaan pysyisi omissa käsissä.