P16-pojille vihdoin voitto Saipasta

LeBaJosban P16-pojat saivat vihdoin päihitettyä Saipan 06-sarjassa. Neljäs kerta tällä kaudella tuotti ensimmäisen voiton. Kolmekin pistettä oli tarjolla, mutta lopulta voitto jatkoajan lopussa maistui maukkaalta, sillä jatkoajalla Saipalla oli ottelun ainoalla ylivoimalla omat mahdollisuutensa jatkaa keskinäisten otteluiden tappiotonta putkea.

LeBaJosba joutui laittamaan ketjut uusiksi juuri ennen ottelua sairastumisen takia. Ensimmäiset kaksi erää olivat tiukkaa peliä, jossa LeBaJosballa oli ehkä enemmän vaarallisia paikkoja muun muassa kahdella nollaa vastaan hyökkäys, mutta jälleen LeBaJosban peikkona maalilla torjunut Saipan maalivahti teki useita maalintekotilanteita tyhjiksi. Niilo vei Aleksin syötöstä LeBaJosban johtoon ensimmäisen erän puolivälin jälkeen, mutta Saipa tasoitti muutaman minuutin päästä. 

Toisessa erässä peli jatkui tasaisena. Saipa käytti hyödykseen kotijoukkueen viimeisen vaihdon etuansa ja peluutti ykköskenttäänsä LeBaJosban vastaavaa vastaan. Tämä ehkä söi enemmän Saipan tehoja ja toisessa erässä LeBaJosba siirtyi maalin johtoon Miikan vedolla pakin paikalta Valtterin syötöstä.

Kolmannessa erässä asemasota jatkui, mutta Saipa pyrki pelaamaan kahdella kentällä ja samaan ykköskentästä enemmän tehoja irti. LeBaJosba jatkoi pelaamistaan kaikilla kolmella kentällä ja kuusi minuuttia ennen loppua myös ykköskenttä onnistui LeBaJosbalta. Miskan pitkä kuljetus omasta päästä päättyi rystyvetoon ja LeBaJosba siirtyi kahden maalin johtoon. Pari minuuttia tästä ja pieni pallonmenetys keskialueella ja Saipa oli jälkeen maalin päässä. Seuraavat pari minuuttia LeBaJosba piti hyvin palloa, mutta lopulta Saipa sai pallon itselleen. Pakin paikalta tuli toimitus maalille ja hyvän maskin takaa tullut veto ohitti Jesperin. 

Jatkoajalla LeBaJosba sai jäähyn, mutta taistelevat nelikot pitivät Saipan pois maalipaikoista. Muutaman vaarallisen tilanteen Saipa sai, mutta Jesperin pari huipputorjuntaa piti pelin tasoissa. Valmentaja ryhtyi jo kirjoittamaan voittomaalilaukauskilpailuun laukojia ja ehti neljä nimeä kirjoittaa, kun ottelu ratkesi LeBaJosballe. Niilo sai katkon laidassa ja syötti pallon Eliakselle eteenpäin. Elias näki vasemmassa laidassa etenevän Jonin, jonka veto suoraan poikittaissyötöstä upposi vihdoin Saipan maalivahdin taakse. 

Jatkoaikamaalilla LeBaJosba otti vihdoin ensimmäisen voiton Saipasta 06-sarjassa.

Puolustuspään ykkönen oli Jesperi, joka pelasi taas hienon pelin maalilla. Tänään LeBaJosban karvaus toimi ensimmäisen kerran Saipaa vastaan tällä kaudella ja vetoja ei maalille paljon tullut. Jesperi oli kuitenkin hereillä, kun vetoja harvakseltaan maalille tuli. Joonas avasi peliä paineen alla rauhallisesti ja näistä tilanteista kakkoskenttä sai useita hyviä maalipaikkoja. Hyökkäyspäässä Niilo, Aleksi ja Juuso saivat kakkoskenttien taistelussa useita maukkaita maalintekotilanteita aikaiseksi.

Seuraavaksi LeBaJosba pelaa samaista sijoituksista taistelevan Nokia KRP:n. Viimeksi LeBaJosba kärsi katkeran tappion Nokialle SM-karsinnoissa reilu vuosi takaperin. Ottelu pelataan Joensuun puolella Rantakylän liikuntahallissa 19.12. ja ottelu päättää pelien täytteisen syksyn.