LeBaJosba onnistui ensimmäisen kerran tällä kaudella voittamaan viikonlopun molemmat pelit. Samalla kaatui ensimmäisen kerran Nokia KrP.
Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Raatekankaan liikuntakeskuksella, joten eilisen tapaista kotikenttäetua ei tällä kertaa ollut. LeBaJosba aloitti ottelun vahvasti ja loi ensimmäisen aikana useita maukkaita maalipaikkoja. Elias viimeisteli näistä kahdesti, mutta useampaankin osumaan oli kotijoukkueella mahdollisuus. Nokia oli kuitenkin se, joka seuraavan maalin teki. LeBaJosballe tuli hyökkäyspäässä pallonmenetys ja vastaiskusta Nokia KrP pääsi kaventamaan numeroiksi 2-1 ensimmäisen erän jälkeen.
Toisessa erässä LeBaJosballa oli entistä enemmän paikkoja, mutta viimeistelyn hetkillä monesti tuli pallolliselle pelaajalle huono kosketus palloon tai tehtiin väärä ratkaisu. Nokia kuittasi kahdesti melkein identtisistä vastaiskuista ja siirtyi johtoon. Heti perään Niilo kävi tasoittamassa läpiajosta Miskan syötöstä. Nokia lähti kolmanteen erään johdossa, kun Nokia onnistui ylivoimalla sahaamaan LeBaJosban nelikon läpi ja veto upposi väistämättömästi ohi Eetun. Toisen erän torjunnat 2 ja 12 kertoivat, että LeBaJosballa oli peli hallussa, mutta viimeistelyssä ei vain oltu tehokkaita.
Kolmanteen erään LeBaJosba teki kentällisiin kolme muutosta. Muutokset tuottivat nopeasti tulosta, kun Niilo löysi kahdella komealla poikittaissyötöllä Jonin, jonka kaksi kovaa vetolaukausta upposi Nokian maaliin. Nokia tuli vielä kertaalleen tasoihin, kun laitahyökkääjän liian innokas karvaus ja siinä kaatuminen päästi Nokian puolustajan avoimeen vetopaikkaan. Seuraavassa vaihdossa Joni murtautui laidasta maalin eteen ja Elias sai toimittaa irtopallon tyhjään maaliin. Kymmenen sekuntia ennen loppua Elias karvasi vielä Nokian alimmalta pakilta pallon pois ja viimeisteli loppunumerot 7-5 tyhjään maaliin.
Puolustuspäässä Joonas ja Valtteri pelasivat viikonloppuna kaksi 60 minuuttista kahdella oikealla pakilla. Virheitä ei kovasta kuormasta huolimatta tullut kummassakaan pelissä ja kaksinkamppailut pojat käänsivät lähes sataprosenttisesti itselleen. Tämän päivän peliin avuksi tullut Markus näytti myös, että vuotta nuorempaa ei noin vain kaksinkamppailuissa horjuteta. Maalilla Eetu oli välillä pitkiä jaksoja työttömänä, mutta kaikki otettavissa olevat vedot Eetu poimi hienosti. Hyökkäyspäässä onnistuivat erityisesti Elias ja Niilo. Elias oli aikaisemmissa peleissä kunnostautunut syöttäjänä, mutta tänään Elias onnistui vihdoin myös itse maalinteossa. Niilon oivaltavat ratkaisut olivat hienoa katseltavaa. Läpiajosta Niilo laittoi varmasti pallon maaliin ja kaksi maalisyöttöä oli kuin oppikirjasta, miten piilottaa syöttö, kun kaikki luulevat, että seuraavaksi lähtee laukaus.
LeBaJosba pelaa kaksi seuraavaa peliä vielä kotonaan ennen kuin päättää SM-sarjakauden kolmeen vieraspeliin. Joukkue tarvitsee vielä muutaman pisteen, jotta paikka ensi syksyn SM-sarjaan varmistuisi. Ensi lauantaina vastaan astelee Saipa, joka on tällä kaudella ollut todella hankala vastustaja. Toivottavasti tämän viikonlopun esimerkki tuo myös Saipasta ensimmäisen kolmen pisteen voiton.