LeBaJosba lähti viimeiseen SM-karsintaturnaukseen Imatralle pelaamaan paineettomasti, sillä SM-sarjapaikka sekä lohkovoitto olivat jo varmistuneet edellisenä viikonloppuna. Peleissä oli ajatuksena ainoastaan antaa pelituntumaa kaikille mukaan lähteneille sekä vähän valmistautua marraskuussa alkavaa SM-sarjaa varten.
LeBaJosba – O2-jkl/MuurY 7-6
Ottelussa sattui ja tapahtui. Tuomarilinja ottelussa oli liian löysä niin mailaanlyöntien kuin kontaktien osalta. O2 meni ensin parin maalin johtoon, jonka LeBaJosba tasoitti ennen ensimmäisen erän loppua. Jälkimmäisen maalin LeBaJosba tasoitti alivoimalla, kun Miika karvasi pallon maalin takana ja Miska laittoi pallon maaliin. Maalin jälkeen O2:sen pelaaja yritti kertoa tuomarille mielipiteensä Miikan karvauksesta ja koski tuomarin koskemattomuutta. Uuden linjauksen mukaisesti kosketuksesta suora punainen kortti.
Toisessa erässä ottelun linjaton toiminta kolmannelta osapuolelta jatkui ja viheltämättä jääneistä vapareista seurasi muun muassa LeBaJosballe kostojäähy sekä O2:lle yksi maali, kun puolustajan mailaan lyötiin ja O2:nen pääsi laittamaan pallon vastahyökkäyksestä tyhjään maaliin. Toiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin 4-4 tilanteesta, kun Lenni iski pallon ilmasta sisään Aleksin laukauksen reboundista.
Kolmannen erän alkuun O2 pääsi jälleen maalin johtoon. LeBaJosba sai pelin tasoihin, kun ylivoima sahasi aikansa ja Niilo räväytti rannelaukauksen etuyläkulmaan oikeasta laidasta. Seuraavassa vaihdossa LeBaJosban tilanne synkkeni, kun maalille summittaisesti ammuttu laukaus osui LeBaJosban pakin jalkaan ja ohjautui omaan maaliin. Tästä pari minuuttia ja LebaJosba tasoitti, kun Anton ampui Miikan syötöstä pallon pakin paikalta maaliin. Ottelun maalit eivät olleet vielä tässä, vaan LeBaJosba sai sisäänlyönnin kuusi sekuntia ennen loppua. Niilo toimitti pallon maalille, josta tällä kertaa O2:sen puolustaja ohjasi pallon omaan maaliin. Tämä oli liikaa ko. puolustajalle ja hän rikkoi mailan laitaan ja tilanteesta seurasi ottelun toinen ulosajo.
Puolustuksen ykkönen oli Eetu, joka joutui torjumaan lukuisia vaarallisia vastahyökkäyksiä, kun keskialueella peli muistutti enemmän miekkailua ja omaan päähän tuli luvattoman paljon vastahyökkäyksiä näistä pallonmenetyksistä.
Hyökkäyksessä Johannes ja Matti saivat rakennettua useita tilanteita ottelun aikana ja Johannes sai yhdestä näistä hyökkäyksistä avattua maalitilinsä karsinnoissa.
Saipa SB – LeBaJosba 3-3
Toisessa ottelussa LeBaJosba lähti hakemaan revanssia Saipalle ensimmäisessä kohtaamisessa kärsitylle tappiolle. Saipa oli kerännyt otteluun kaikki alueen parhaat 06- ja 07-pelaajat ja pelasi ottelussa kahdella kentällisellä ykköskentän pelatessa varmastikin yli kaksi erää. Pistekin riitti heille SM-sarjaan, joten panosta ottelussa riitti Saipan osalta. Ensimmäisen maalin teki LeBaJosba, kun hyökkäyspään pyörityksen jälkeen Matti syötti oivaltavan poikkisyötön Niilolle, kun kaikki odottivat Matin laukausta. Niilo pääsi ampumaan pallon tyhjään maaliin oikeasta laidasta. Saipa pääsi nopeasti kuittaamaan ja ampumaan johtomaalin, kun hyökköyspäässä tehtiin kummassakin tilanteessa vähän huonoja ratkaisuja ja Saipan kärkihyökkääjät pääsivät vastahyökkäyksistä kuittaamaan LeBaJosban pienet virheet.
Toiseen erään LeBaJosba sai karvauksen toiminaan paremmin ja ensimmäisessä erässä pahoja tilanteita aiheuttanut Saipan keskustaan pelaaminen saatiin pois. Heti erän alkuun Eemil ja Aleksi karvasivat pallon hyökkäyspäässä pois ja Aleksin tarkka rannelaukaus upposi Saipan maalivahdin kainalosta maaliin. Saipan johtomaali tuli jälleen hyökköyspään harhasyötöstä, josta seuranneesta vastahyökkäyksestä Saipa pääsi ohittamaan Jesperin poikittaissyötöstä lähteneellä vedolla.
Kolmanteen erään Saipa lähti turvaamaan vähintään tasapeliä. LeBaJosba taas pyrki aktivoimaan peliä, sillä karsintasarjan ensimmäisessä kohtaamisessa kärsitty tappio haluttiin kuitata. LeBaJosba sai tasoituksen, kun hyökkäyspään pyörityksessä Niilo sai pelattua pallon vasempaan laitaan, josta Aleksi väläytti jälleen loistavaa mailatekniikkaansa ja ampui pallon ylänurkkaan. Viimeiset puolitoista minuuttia LeBaJosba haki raivoisasti voittomaalia ilman maalivahtia harjoitellen samalla 6-5 pelaamista, jos SM-sarjassa olemme lopussa tappiolla ja joudumme yrittämään tasoitusta ilman maalivahtia. Tällä kertaa voittomaalia ei saatu aikaiseksi, joten pisteet jaettiin tuloksella 3-3.
Puolustuspäässä LeBaJosba pystyi taas luottamaan varmaan maalivahtityöskentelyyn, kun Jesperi torjui jälleen mahti pelin. Karsintasarjan torjuntaprosentti lähenteli Jesperillä 90:ntä prosenttia, joka on salibandyssä kova luku. Puolustuksessa Eerik pelasi ensimmäiset pelit SM-karsinnoissa ja pelasi omilla vahvuuksillaan ja onnistui juuri niin kuin harjoitukset ovat antaneet odottaa. Hyökkäyksessä suuri ykkönen oli Aleksi, jonka laukaus löytää reittinsä maaliin sellaisista paikoista, joista penkille ei näyttäisi olevan mitään mahdollisuutta onnistua.
SM-karsinnat on pelattu ja lohkosta SM-sarjaan paikkansa saavuttivat LeBaJosba ja Saipa. Welhot jatkaa ensi viikonloppuna karsintoja ja LeBaJosba toivoo, että paikallispelit Welhoja vastaan jatkuisivat SM-sarjassa.
SM-sarja alkaa kauan odotetuilla yksittäisillä peleillä Suomen ykkösjoukkueita vastaan marraskuun 6.-7. päivä tuplapeleillä. Vastaan SM-sarjassa asettuvat muun muassa Classic, EräViikingit, Oilers, TPS, OLS ja Happee. Otteluohjelman selvittyä LeBaJosba toivottaa tervetulleeksi katsomoon kaikki Pohjois-Karjalan salibandyn ystävät.