Sunnuntai-iltana varmistui se, että LeBaJosba pelaa uutta P17 SM-sarjaa ensi syksynä. Saipa ja SB Welhot eivät voi enää tavoittaa LeBaJosbaa ja, kun kuusi parasta joukkuetta nykyisestä lohkosta pelaa ensi syksyllä SM-sarjaa, niin Kontiolahdella nähdään myös ensi kaudella poikien SM-sarjapelejä.
LeBaJosba jatkoi kotivoittojen sarjaa kaatamalla heikosta esityksestä huolimatta Saipan numeroin 9-4. Ensimmäinen erä oli kauden huonointa tekemistä niin pallollisena kuin pallottomana. Hyökkäysalueella palloja menetettiin ja, kun kaikilla oli silmissään vain maalinteko, niin Saipa sai vastaiskujen paikkoja lukemattoman määrän. Ensimmäisen erän jälkeen Saipa johtikin yllättäen ja ansaitusti 1-3.
Toiseen erään LeBaJosba palasi karvauksen osalta normaaliin ja ketjuihin tehdyt muutokset purivat välittömästi. Ensimmäisen minuutin aikana LeBaJosba sai tasoitettua pelin kahdella maalilla. Saipa otti tilanteessa aikalisän, mutta tämä ei LeBaJosban maalitehtailua pysäyttänyt, sillä seuraavat neljä maalia lähtivät LeBaJosban pelaajien lavoista. Erän loppuun vielä Saipa sai vielä yhden kavennusmaalin ja toisen erän jälkeen LeBaJosba johti ottelua lukemin 7-4.
Kolmanteen erään LeBaJosba palasi pelaamaan kolmella kentällisellä ja loputkin pelaajat pääsivät kentälle. Viimeisessä erässä LeBaJosba teki kaksi maalia ja Jesperi kävi torjumassa Saipa-rankkarin. Voitto LeBaJosballe lopulta numeroin 9-4.
Puolustuspäässä ei tänään edellisten otteluihin verrattuna onnistumisia juuri tullut. Pallollinen peli oli haparoivaq ja ylihyökkääminen ensimmäisessä tarjosi Saipalle vastahyökkäyksiä aivan liikaa. Maalilla Eetu oli tästä johtuen yllättävän työllistetty ja joutui viimeisessä erässä tekemään useita paraatipelastuksia. Hyökkäyspäässä Elias ja Joni tekivät taas välillä, mitä tahtoivat. Muillakin pelaajilla oli hyviä maalintekopaikkoja, mutta maalinteko on muille joukkueen hyökkääjille tällä hetkellä vaikeaa.
Seuraavaksi LeBaJosba pelaa kauden viimeisen kotipelin SB Welhoja vastaan. Peli pelataan viikkopelinä keskiviikkona. 2.3.