LeBaJosba P16-yhteisjoukkue aloitti kautensa kotiturnauksessa Kontiolahdessa. Kumpikin ottelu kääntyi vahvan kolmannen erän jälkeen 06-poikien voitoiksi. Myös SB Welhot otti odotetusti samoista vastustajista voitot, joten Savo-Karjalan porukat ottivat lohkossa ensimmäisen turnauksen jälkeen pienen karkumatkan vastustajiinsa.
O2/MuurY – LeBaJosba 2-7
Ensimmäinen ottelu alkoi puolin ja toisin varovasti ja tarkkaillen, sillä vastustajasta ei kummallakaan ollut etukäteen paljon tietoa. Lisäksi LeBaJosban viisikot olivat ensimmäistä kertaa kasassa, joten ensimmäinen erä meni tutustuessa ketjukavereihin. Ensimmäinen erä päättyi maalittomaan tasapeliin eikä kumpikaan päässyt juhlimaan maalipaikoilla.
Toiseen erään LebaJosba sai loistavan alun, kun pallo pelattiin päätyyn. Eemil syötti päädystä vasempaan laitaan Lennille, joka huomasi maalivahdin lähteneen aavistamaan syöttöä ja kova ja tarkka rannelaukaus upposi maalin ylänurkkaan. Muutama minuutti tästä ja sama kentällinen iski jälleen. Eemil katkaisi O2:sen hyökkäyksen ja syötti Valtterin purjehtimaan puolustajan paikalta läpi kentän ja kuljetuksen päätteeksi Valtteri räväytti pallon takaylänurkkaan. Kolmen maalin johtoon LeBaJosba siirtyi jälleen vastahyökkäyksestä, kun Joni iski oman reboundinsa ilmasta sisään rystylaukauksella. Tässä vaiheessa LeBaJosban hyvä ote vähän herpaantui. O2 pääsi kaventamaan, kun oma avauspeli meni pieneksi ja vastustaja pääsi vastahyökkäykseen ja takatolpalla päivystänyt hyökkääjä laittoi pallon varmasti sisään. O2 tuli jo maalin päähän, kun taas vastahyökkäyksessä ollutta pelaajaa jouduttiin rikkomaan ja tilanteesta seuranneesta rankkarista O2 sai toisen maalin.
Kolmatta erää pelattiin tasaisesti lähes puoliväliin, kun pelissä alkoi tapahtua. Ensin LeBaJosba sai rankkarin, mutta siinä ei vetäjä onnistunut. Tästä parikymmentä sekuntia myöhemmin Joni veivasi pallon maalin takaa sisään ja tilanteeksi 2-4 LeBaJosballe. Pelikatkolla O2 käytti oikeutensa ja mittasivat Jonin mailan käyryyden ja mittaus osoitti, että lavan käyryys oli yli sallitun 3 cm.
Lopputuloksena oli, että Jonille punainen kortti ja joukkueelle 5 minuutin alivoima. Tämä alivoima sytytti joukkueen pelaamaan loistavaa puolustuspeliä. O2 ei saanut maalille kunnolla laukauksia, sillä sen verran nelikot vuorollaan peittivät laukauksia. Reilun kolmen minuutin alivoiman jälkeen LeBaJosba sai lähivaparin ja hyödynsi sen. Miika antoi pallon Juusolle, jonka tarkka rannelaukaus upposi tolpan kautta maalin takanurkkaan. Tämä ei jäänyt ainoaksi onnistumiseksi, vaan seuraavan alivoimamaalin teki Nils maalinedestä Miskan syötöstä. Ottelun loppunumero viimeisteli juuri hetki aikasemmin jäähyaitiosta vapautunut Miika, joka nosti pallon maalivahdin ylitse seitsemän sekuntia ennen ottelun päättymistä. Syötön tarjoili pakin paikalta hyökkäykseen mukaan noussut Matti.
Hyökkäyspään onnistujat ottelussa löytyivät hyökkäysketjusta Lenni-Eemil-Petteri, jotka olivat alussa tekemässä ensimmäisiä maaleja ja ansaitsivat myös rankkarin, vaikka maalia ei siitä saatukaan aikaiseksi.
Puolustuspäässä Jesperi oli totuttuun tapaan itsevarmuus ja nollasi vastustajan useita pahoja tilanteita ottelun ratkaisuhetkillä ja mahdollisti näin ottelun voittamisen. Alivoimalla isoimmat peitot ottivat Anton ja Matti ja näillä peitoilla sytyttivät LeBaJosbaan pitämään 5 minuutin alivoiman aikana O2:n maalittomana.
LeBaJosba – Imatran Voima 7-3
Tuttu kaava edellisiltä kausilta toistui tässä pelissä. Ensimmäisestä pelistä hieno voitto ja kun toinen peli alkaa, niin ihan kuin kentälle olisi astunut toinen joukkue. Kaikki edellisessä pelissä onnistuneet ja sovitut asiat loistivat poissaolollaan. Pallot pomppivat ja syöttämään lähdettiin ennen kuin pallo oli edes hallussa. Kaikilla oli kiire hyökkäämään ja keskialueen pallonmenetyksistä Voima sai useita pahoja tilanteita hyökkäyspäähän. Ensimmäisestä kunnollisesta ja rauhallisesta avauksesta LeBaJosba siirtyi kuitenkin 1-0 johtoon, kun Juuso pelasi pallon Jonille, jolla oli helppo työ upottaa pallo tyhjään maaliin. Reilun kymmenen minuutin kohdalla Voima sai ansaitun tasoituksen pallonmenetyksestä seurasi vastahyökkäys ja varma veto maaliin tasoitti pelin.
Toiseen erään palattiin ensimmäisen ottelun kokoonpanoihin ja näytti siltä, että peli aukeaisi, kun Elias pujotteli Antonin syötön jälkeen maalin eteen ja vippasi Eliakselle tuttuun tapaan pallon varmasti verkkoon. Seuraavasta maalista vastasi kuitenkin Voima, jonka hyökkääjä oli terävänä maalinedessä pomppineessa irtopallossa ja laittoi pallon varmasti maaliin.
Kolmanteen erään LeBaJosba lähti vielä kerran samalla teemalla eli pallon kanssa piti olla huolellinen ja hyökkäyspäässä oli tarkoitus pyörittää pidempiä jaksoja. Tässä onnistuttiinkin kolmannessa erässä paremmin ja se ratkaisi lopulta ottelun, kun Voima ei saanut enää vaarallisia vastaiskujaan ja joutuivat juoksemaan pallon perässä omassa puolustupäässään. Johtomaalin teki Nils, joka pitkän pyörityksen jälkeen sai Miskalta nappisyötön maalinkulmalle. Seuraavassa kolmessa vaihdossa LeBaJosba onnistui jokaisessa, joten yhtäkkiä peli olikin 6-2 LebaJosballe. Maalintekijöinä kunnostautuivat vuorollaan Petteri, Joni ja Lenni. Tämän jälkeen Juuso viimeisteli 7-2:eem ennen kuin Voima iski loppunumerot 7-3 hyökkäyspään vaparin jälkeisestä pallonmenetyksestä tulleesta vastahyökkäyksestä.
Hyökkäyspäässä peli oli tosi tukkoista kaksi erää, mutta kolmannessa erässä onnistumisia tuli lopulta useille pelaajille. Juuso ja Joni olivat kuitenkin näillä hetkillä terävimpiä, joten suurimmat onnistujat löytyvät sieltä.
Puolustuspäässä Tiitus ja Joonas pakkipari oli hyvällä puolustusasenteella palattuaan takaisin pakkipariksi toiseen erään. Tiitus tuki hienosti hyökkäyksiä ja sai palkinnoksi kaksi syöttöpistettä kolmanteen erään. Maalilla Jesperillä oli taas pari erää yllin kyllin töitä, kun Voima iski vahvasti vastaan LeBaJosban pallonmenetyksistä, mutta jälleen joukkue pystyi tukeutumaan Jesperin hyvään torjuntatyöskentelyyn ottelun aikana.