P16 kaatui heikkoon kolmanteen erään

LeBaJosba P16-yhteisjoukkue kärsi viikonlopun toisessa kotiottelussa selvän tappion SB Vantaalle. Viimeinen erä meni SB Vantaalle lukemin 0-7, joten voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Kaksi ensimmäistä erää LeBaJosba oli selkeästi parempi ja kuskin paikalla ottelussa. Pallo liikkui avauksessa ja maalipaikkoja oli useampaankin maaliin. Ottelun käännekohtia oli ehkä kaksi kappaletta toisessa erässä. LeBaJosba saatua 5-2 maalin, niin SB Vantaa aloitti maalia seuranneesta aloituksesta eteenpäin ja sai siitä maalipaikan, jota ei jättänyt hyödyntämättä. Toisen erän lopussa tapahtunut Jonin loukkaantuminen käänsi peliä SB Vantaalle, kun LeBaJosba joutui sekoittamaan kenttiä ja hyökkäyspäässä ei saatu enää pidettyä palloa ja näin SB Vantaa pääsi vaarallisiin vastahyökkäyksiin.

Kolmannessa erässä SB Vantaa sai erän alkuun kavennuksen aikaiseksi ja pian tämän jälkeen tasoituksen, kun pallo pomppi maalin takaa omista pelaajista sisään. Välissä LeBaJosba sai muutaman tolppalaukauksen, mutta lopulta SB Vantaa namutteli keskialueen pallonmenetyksistä tulleista vastahyökkäyksistä muutaman maalin ja parista ylipelaamisesta johtuneesta alivoimasta pari ylivoimamaalia. Loppunumerot siis 5-10 SB Vantaalle heikon kolmannen erän jälkeen.

Puolustuspään onnistujana oli tänään Eerik, joka pelasi vasta toisen pelin SM-sarjaa ja pelasi rauhallisesti ja mallikkaasti omaa peruspeliään. Lisäksi pääsi ampumaan pakin paikalta vahvaa rannelaukaustaan, mutta SB Vantaan maalivahti oli tällä kertaa hereillä. Hyökkäyspäässä Miska oli taas tehokkaalla päällä. Lisäksi otteluun kasattu hyökkäysvitja Tiitus-Johannes-Nils toimi kaksi erää hyvin ja ketju sai useita maalipaikkoja aikaiseksi. 

Vielä ei LeBaJosballa kestänyt oma peli kasassa koko kuutta erää viikonloppuna. Tästä harjoitukset jatkuvat ainakin alkuviikon ja toivotaan, että päättäjät pyörtävät päätöksensä ja harjoitukset ja pelit jatkuvat jälleen ensi viikolla. Sunnuntaina olisi vastassa tuttu kilpakumppani SB Welhot Kuopiossa.