LeBaJosba P17 haastoi Nokia KRP:n tasapäisesti lauantain kotiottelussa. Nokia karvasi ottelun alussa ylhäältä ja LeBaJosballa oli vaikeuksia saada peliä auki. Pikkuhiljaa LeBaJosba sai omaa peliä pyörimään ja siirtyi 1-0 johtoon Valtterin vedolla pakin paikalta. Nokia kuittasi kaukovedolla ja siirtyi juuri ennen erätaukoa 1-2 johtoon ylivoimalla.
Toisessa erässä Nokia siirtyi jo 1-3 johtoon löperön oman maalin edustan pelaamisen vuoksi. LeBaJosba kavensi kuitenkin seuraavassa vaihdossa Niilon ampuessa Nilsin syötön maaliin. Erän loppuun kumpikin teki vielä maalin. Ensin Nokia teki hiukan onnekkaan maalin, mutta Aatu kavensi juuri ennen erätaukoa tarkalla vedolla tilanteeksi 3-4.
Viimeiseen erään Nokia sai unelma-alun, kun ensimmäisessä vaihdossa joukkue siirtyi kahden maalin johtoon. LeBaJosba kavensi kuitenkin ylivoimalla, kun Miska ampui Niilon syötöstä kavennuksen. LeBaJosba sai vielä toisenkin ylivoiman ja muutaman hyvän paikan, mutta pallo ei vain mennyt maaliin. Kesken kavennuksen Nokia teki vastahyökkäyksestä 4-6 ja näin peli alkoi olla ratkennut. Lopussa LeBaJosballa oli useita tontteja kaventaa ilman maalivahtia pelatessa, mutta tällä kertaa Nokian maalivahti veti joka kerta pidemmän korren. Lopussa Jesperi torjui rangaistuslaukauksen ja Nokia pääsi tekemään maalin tyhjään maaliin, kun kavennusta haettiin loppuun saakka ilman maalivahtia.
LeBaJosba ei ehdi kauaa jäädä tappiota murehtimaan, sillä huomenna vastus kovenee ennestään, kun hallitseva Suomen mestari Happee saapuu tuoreella jalalla klo 15 Kontiolahteen. Tämän päivän peli osoitti, että LeBaJosba pystyy haastamaan tälläkin kaudella sarjan kärkiporukoita, mutta maalinteossa joukkue kaipaa vielä harjoittelemista.