LeBa Try Init alkavat huhtikuussa ja tavoitteet kokoonpanojen osalta on asetettu korkealle. Salibandyliiton päätös avata ovet uuteen valtakunnalliseen A-divariin sopii LeBalle mainiosti ja pyrkimyksenä olisi kasata iskukykyinen joukkue kyseiseen sarjaan. Pohjatyö kyseisen ikäluokan osalta on tehty huolella ja kuluneella kaudella sekä A- että B-ikäiset pelaajat ovat Petri Väänäsen oppien siivittämänä tehneet huimia tasonnostoja. ”Petri on tämän alueen kärkivalmentajia ja myös äärimmäisen pidetty johtaja pelaajien keskuudessa ja sille pohjalle on hyvä viilata kyseinen kokoonpano kasaan. A- ikäluokassa meillä on ollut myös Salmelan edustusjoukkueen mukana pelanneita kovia tekijöitä, siitä lähdetään että on myös ensi kaudella ja heidän kanssa muilla kokoonpanoon kuuluvilla on ensi kaudella varmasti varsin herkulliset olosuhteet lähteä uuteen valtakunnalliseen A-divariin”. Kommentoi puheenjohtaja Henna Mäki
”LeBa on monella tapaa timanttisessa kunnossa ja ehdottomasti toiveissa on saada Petrin sangen kunnioitusta herättävältä omalta uralta poimitut opit jalkautetuksi mahdollisimman monelle seudun tulevaisuuden pelimiehistä. Tahtotila on saada Petrille kovat joukkueet kasaan sekä A- että B- valtakunnallisiin sarjoihin. Toivottavasti onnistumme molemmissa tavoitteissa.”
Luonnollisesti myös tuliterät C2-pojat tavoittelevat valtakunnallista sarjapaikkaa. Nämä Sami Tolvasen sekä Jani Ruotsalaisen luotsaamat nuoret miehet ovat paikkansa lunastaneet maajoukkuetiellä ja ehdottomasti tämä joukkue on sellainen, jolta on lupa odottaa tulevaisuudessa paljon. Hyvän asenteen omaaville vahvistuksille ovet ovat myös tähän kokoonpanoon avoinna.
LeBa tarjoaa pelaajille ideaalit olosuhteet:
– Erittäin osaava valmennus.
o A- ja B- pojat Petri Väänänen
o Edellä mainittujen nimien lisäksi päävalmentaja Sakari Salmela on luvannut täyden taustatukensa kilpajoukkueille.
– Priimat harjoitteluolosuhteet. Kontiolahden lisäksi harjoittelu tullaan ulottamaan myös Joensuuhun Liikuntakeskus Energylle.
– Edustusjoukkueen maalivahtien vetämät säännölliset maalivahtivalmennukset.
– Kehitykselle ja onnistumisille otollisen LeBa ilmapiirin.
LeBa odottaa pelaajilta sitoutuneisuutta yhteisiin päämääriin sekä hyvää harjoitteluasennetta.
TRY IN AIKATAULUT
Akatemia (2002 ja vanhemmat): 16.4. – 27.4.2018 Maanantai klo 19:45–21:15 Kontiolahden liikuntahalli Keskiviikko klo 19:45–21:15 Liikuntakeskus Energy Torstai klo 18:45–21:00 Kontiolahden liikuntahalli Petri Väänänen, p. 044 055 9696, s-posti: petri.vaananen@leba96.fi
C1 (2003) 16.4. – 27.4.2018 Tiistai klo 18:30–20:15 Kontiolahden liikuntahalli Torstai klo 18:30–20:15 Kylmäojan koulun liikuntasali
C2 ja D1 (2004 ja 2005) 16.4. – 27.4.2018 Tiistai klo 18:30–20:15 Kontiolahden liikuntahalli Torstai klo 19:30–21:15 Liikuntakeskus Energy Jani Ruotsalainen, p. 044 055 9698, s-posti: jani.ruotsalainen@leba96.fi