C2-pojille tärkeät pisteet Rantakylässä

C2-juniorit olivat vahvistuksineen pelaamassa ensimmäistä kertaa Rantakylän matolla.

LeBa-96 – Apassit 13-1 (3-1, 4-0, 6-0)

Ensimmäinen peli oli Apasseja vastaan ja voittohan sieltä tuli taas. Tällä kertaa keskeytyksellä. Nyt näkyi, että ollaan enemmän harjoitellut joukkue. Kaikki kentälliset onnistuivat maalinteossa, niin monta kautta pelanneet, kuin ei-niin-monta-kautta-pelanneet. Aleksanterin kiertorannari tarkasti maalin nurkkaan puolustajan paikalta oli yksi mieleenpainuvimmista hetkistä.

LeBa-96 – SB Welhot Stars 8-5 (2-2, 2-2, 4-1)

Toisessa pelissä vastaan asettui Welhot Kuopiosta. Pari erää meni tasaisemmin, mutta vastustajan siirryttyä kolmannessa erässä 5-4 -johtoon, alkoi meidän show. Eemin veivimaali sai koko joukkueen lentoon. Sitten tuli yksi hienoimmista maaleista valmentajan urallani. Parissa sekunnissa pallo kävi suoraan syötöstä monella pelaajalla, hiukan onnellakin ne löysivät  tiensä perille, ja Miiro viimeisteli vuorenvarmasti pallon maalin alaosaan. Lopussa Welhot yrittivät taistella, mutta pallo ja henki oli nyt meidän puolella.

Tuukka