Viimeinen ylemmän jatkosarjan turnaus pelattiin Kuopiossa. LeBalla turnauksessa vastassa olivat Pelicans SB ja PyY. Talviloma verotti vähän LeBan pelaajia, mutta onniksi joukkueen nuorempi osasta ja vahvistus pääsi mukaan turnaukseen. Tavoitteena ei vähempää kuin kauden parhaat pelit.
LeBa-96 – Pelicans SB 4-4 (1-1, 2-0, 1-3)
Ensimmäisestä pelistä Pelicans SB:tä vastaan tuli tiukka ja jännittävä kamppailu. Ensimmäinen erä alkoi vastustajan kovalla karvauksella ja LeBan pojat eivät meinanneet päästä yli puolen kentän. LeBa onnistui ensimmäisen kerran avaamaan peliä ja siitähän syntyi myös ensimmäinen maali. Pelicansin painostus palkittiin reilun 10 minuutin kohdalla. Toinen erä jatkoi samaa mallia, että LeBa teki kovasti töitä puolustuksessa ja pyrki iskemään vastaan tehokkaasti. Taktiikka toimi ja erän voitto LeBalle 2-0. Kolmanteen erään lähdettiin puolustamaan samalla asenteella, mutta valitettavasti vastustaja pääsi kahteen kertaa nousemaan tasoihin. Ensin Pelicans tuli 3-3 tilanteeseen. LeBa onnistui vielä johtomaalissa, mutta Pelicans tili väkisin tasoihin ja pisteet tasattiin.
LeBalta oikein hieno esitys. Pojat onnistuivat hienosti fyysisempää vastustajaa vastaan ja asenne oli kohdillaan. Tietysti tasapeli vähän harmittaa, kun on kahteen kertaan johdossa kolmannessa erässä.
LeBa-96 – PyY 8-7 (4-2, 2-3, 2-2)
Toisessa ottelussa vastassa oli PyY. Peli oli tasainen vääntö ja voittaja ratkesi vasta viimeisellä minuutilla. Pelissä nähtiin hienoja laukauksia, muuta oivallinen oivallus ja vanhanaikainen. Ensimmäinen erässä LeBa oli vähän kuskin paikalla. Toinen erä oli vastaavasti PyY:n heiniä. Kolmanteen erään LeBan johdossa, mutta PyY tuli väkisin tasoihin. LeBa onnistui kuitenkin viimeisellä minuutilla. Peli oli hieno taistelu koko joukkueelta ja tällä kertaa väännettiin tasaisen pelin voitto.
Pojat pelasivat loistavan turnauksen ja tavoite täyttyi tälle porukalle. Kausi on pelien osalta nyt paketissa. Harjoitukset jatkuvat vielä hetken ennen taukoa. Ensi kaudella ollaan entistä kovempia.