LeBaJosba 06-pojat ilmoittautui pitkän harkinnan jälkeen uuteen P17 SM-alkusarjaan. Viime kausi P16 SM-sarjassa sujui hyvin kaksijakoisesti. Kotona joukkue pystyi voittamaan sarjan kaikki joukkueet ainakin kertaalleen, mutta vieraspeleistä LeBaJosba sai mukaansa ainoastaan yhden kolmen pisteen voiton sekä kaksi voittoa jatkoerän tai vl-kisan jälkeen. Näin runkosarjasta tuli sijoitukseksi kuudes sija. Ensi syksynä alkusarjassa pelataan kahdessa kahdeksan joukkueen lohkossa. Viime kauden perusteella voisi ennakoida, että keväälle alempi SM-sarja on joukkueelle oikea taso. Lohkojaot tulevat tällä viikolla ja kesäkuussa sitten suunnitellaan syksyn otteluohjelma.
Pitkän viime kauden jälkeen 06-pojat ovat pitäneet taukoa yhteisistä harjoituksista. Toukokuussa joukkue on kokoontunut kerran viikossa harjoittelemaan yhdessä 07-poikien kanssa. Kesätreenit käynnistyvät täydellä teholla kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Omien harjoitusten lisäksi 06-pojilla on mahdollisuus käydä vanhempien junioreiden tai LeBan miesten 2-divisioona joukkueen mukana.
Viime kauden tapaan joukkueessa pelaa P16-joukkueessa ja P19-joukkueessa pelaavia pelaajia ja saattaapa ensimmäinen 06:nen debytoida miesten divarissa ensi talven aikana. Lisäksi useampi 06-poika päässee talven mittaan kokeilemaan miesten 2-divarissa LeBan OldBoys-joukkueessa tämän kevään tapaan.
LeBaJosban 06-pojista neljä pelaajaa on saanut kutsun P17 MAAJOUKKUETIE-tapahtumaan. Maalivahti Jesperi Kärki ja kenttäpelaajat Joni Hiltunen ja Elias Korhonen olivat mukana jo helmikuun tapahtumassa ja uutena kasvona MAAJOUKKUETIE-tapahtumaan pääsee Valtteri Miettinen, joka otti ison harppauksen joukkueen tehokkaimpana puolustajana P16 SM-sarjassa. Leba-96 ja Josba juniorit onnittelevat kutsun saaneita.