LeBaJosba varmisti D1-junioreiden alkusarjan voiton voittamalla kaikki alkusarjan yhdeksän otteluaan. 06-pojat pelasivat ehkä viimeiset pelinsä Nilsiän pomppuparketilla, sillä hallihuhut Nilsiästä kertoivat, että ensi kaudella Nilsiäkin siirtyisi salibandyssä 2000-luvulle ja salin alustaksi muuttuisi kesän aikana matto. Toivottavasti hallihuhu pitää paikkansa.
LeBaJosba 06 – Varta 12-2
Päivän ensimmäisessä pelissä oli vastassa Varta Varkaudesta. Ensimmäisen maalin teki Valtteri Juuson syötöstä. Seuraavassa vaihdossa Miika P syötti Eemilille, jonka pitkä syöttö maalille pomppi maaliin. Seuraavan maalin teki Taavi pakin paikalta Oskarin pudotuksesta. Välissä Varta yllätti LeBaJosban puolustuksen ja tilanne 3-1. Erän loppuun Joni iski ilmasta Miika B:n laukauksen reboundin sisään. Vielä sekunti ennen erätaukoa Johannes avasi maalitilinsä LeBaJosbassa Juuson syötöstä.
Toisessa erässä Varta kavensi ylivoimalla hienon syöttöyhdistelmän päätteeksi. LeBaJosba ei tästä hämäämtymyt, vaan akseli Joni-Elias teki kaksi maalia ja, kun Miika B:n rannelaukaus kantista puolen kentän jälkeen löysi tiensä etuyläkulmaan, oli tilanne hetkessä 8-2 LebaJosballe.
Kolmannessa erässä Valtterin toimitus maalile pomppi maalivahdin kautta maaliin. Syöttöpiste maalista meni Johannekselle. Erän loppuun Oskari teki maalin ylivoimalla Joonaksen syötöstä. Joni iski pelin neljännen maalinsa Eliaksen syötöstä. Loppunumerot viimeisteli Tiitus Miika P:n oivaltavasta syötöstä pakin paikalle.
Puolustuspäässä Eetu maalilla torjui Vartan harvar tilanteet varmasti eikä mahtanut kahdelle erikoistilanne maaleille mitään. Nils liikutti palloa hienosti ja pääsi useasti ampumaan, mutta maaleja Nils ei tässä pelissä saanut aikaiseksi. Hyökkäyksessä Johannes sai vihdoin maalitilin aikaiseksi ja yhdessä Juuson sekä Valtterin kanssa oli syöttöpeli toimivaa koko ottelun ajan.
LeBa/Josba – Welhot musta 5-3
Päivän toisessa ottelussa LeBa/Josba kohtasi Welhojen kilpajoukkueen. Welhoilla oli ottelussa panosta, sillä voitolla he varmistaisivat ylemmän jatkosarjan paikan ja tappiolla ylemmän jatkosarjan paikka ratkeaisi Welhojen 07:jen ja Apassien välisessä pelissä. Ensimmäinen erä oli tarkkaa pelaamista, mutta LeBa/Josban karvaus toimi sen verran hyvin, että hyviä paikkoja maalin tekoon oli useita. Welhojen maalivahti teki useita hienoja torjuntoja ennen kuin LeBa/Josba sai avausmaalin aikaiseksi. Welhojen kaaripallon otti Anton rinnalla alas ja jatkoi eteenpäin Johannekselle, joka jakoi laitaan Valtterille, jonka rannelaukaus löysi tiensä vasempaan alakulmaan. Welhojen tasoituksessa LeBa/Josban puolustus juoksi welholaisten perässä ja lopulta maalin edessä löysä pelaaminen kostautui ja peli oli tasan ensimmäisen erän jälkeen.
Toisessa erässä pelin painopiste oli entistä enemmän Welhojen päässä, sillä Welhot saivat vain yhden laukauksen maalille asti. Erän ainoaa maalia saatiin odottaa viimeiselle minuutille asti kunnes Taavin oivaltava syöttö vapautti takatolpalle hiipineen Johanneksen maalin tekoon. Kahden erän jälkeen tilanne 2-1 LeBa/Josballe.
Kolmanteen erään Welhot oli pakotettu nostamaan tempoa, sillä heidän oli voitettava peli. Erän alkuun se saikin aikaiseksi tasoituksen, kun omassa päässä pelaajat juoksivat welholaisten perässä, vaikka oman pään puolustuksesta on sovittu jotain ihan muuta. Näin lopulta takatolpille jäi tyhjä welholainen ja peli oli tasan. LeBa/Josba ei tästä hämääntynyt, vaan iski kaksi seuraava maalia. Ensin Valtteri löysi keskeltä Jonin, jonka rannelaukaus upposi yläkulmaan. Pari minuuttia tästä ja Miika B syötti pitkän avauksen Jonille vasempaan kulmaan. Jonilta rytminmuutos ja kanttaus keskeen. Terävä rannelaukaus vei LeBa/Josban jo kahden maalin johtoon. Tämän jälkeen Welhot ottivat maalivahdin pois ja saivatkin kavennuksen, kun rannelaukaus kimposi pakin jalasta ohi hienosti ottelussa torjuneen Jesperin. Tasoitusta ei Welhot saaneet aikaiseksi, sillä Joni sai katkon laidassa ja pelasi Eliaksen tyhjän maalin eteen. Ensimmäinen yritys kilpistyi puolustajan mailaan, mutta siitä reboundin Elias puttasi varmasti tyhjään welhojen maaliin. Loppunumerot olivat näinollen 5-3 LeBa/Josballe.
Maalilla Jesperi pelasi varman pelin ja torjui varsinkin kolmannessa erässä useita Welhojen vaarallisia hyökkäyksiä. Puolustuspäässä Anton pelasi varman ottelun ja väänsi tällä kertaa lähes poikkeuksetta kaksinkamppailut itselleen ja tällä kertaa puhtaasti. Anton malttaa laittaa ensimmäisen syötön varmasti omilleen ja näin tämä kentällinen sai pelin lähes poikkeuksetta pyörimään Welhojen hyökkäysalueella. Joonas malttoi tässä pelissä kääntää pallonriiston jälkeen takaisin hyökköysalueelle, kun aamun ensimmäisessä pelissä riiston tai katkon jälkeen useasti suunta oli kohti omaa maalia. Hyökkäyksen onnistujat olivat tässäkin pelissä Johannes ja Valtteri, jotka onnistuivat karvauksessa ja olivat myös tehokkaita hyökkäyksessä. Myös Taavin hieno syöttö takatolpalle oli osoitus Taavin hyvästä mailatekniikasta ja pelinlukemisesta. Jonin hienot rannelaukaukset olivat myös ottelun parasta antia.
Alkusarja on nyt pelattu ja LeBa/Josba vei sen voiton puhtaalla pelillä itselleen. Maaliero 98-21 kertoo, ettei tiukkoja pelejä alkusarjassa ollut kuin pari kolme kappaletta. Jatkosarjassa niitä sitten onkin edessä lähes joka matsissa, kun Kaakkois-Suomen parhaat astuvat samaan kaukaloon. Welhojen kilpajoukkuekin selvitti loppujen lopuksi itsensä ylempään jatkosarjaan, joten tämän päivän tapaiset tiukat väännöt on sittenkin edessä Welhojen kanssa.