LeBan D1 Hearts lähti taistelemaan pisteistä Heinolaan. Pisteitä ei reissulta tullut, mutta kaksi hyvää ottelua kokemusta, joista toinen tiukempi numeroinen ja toinen ei niinkään.
Sudet SB – LeBa-96 Hearts 5-4 (2-0, 2-2, 1-2)
Sudet aloittivat pelin totutun vahvasti ja menivät 2-0 johtoon ensimmäisen kympin aikana. Tähän karisivat LeBan unihiekat ja LeBa pääsi otteluun mukaan. Pallolliseen peliin saatiin uudenlaista otetta ja pallo liikkui pelaajalta pelaajalle välillä todella mallikkaasti. Toisessa erässä LeBa onnistui kahdesti, mutta Sudet kuittasivat molemmat maalit heti. Viimeiseen erään LeBa paransi puolustusta ja vastustajan maalipaikat väheni. LeBa sai hyviä pallollisia vaihtoja ja sen ansiosta viimeinen erä voitettiin, mutta se ei riittänyt ottelun voittoon. Ottelu kuitenkin osoitti, että sarjan kaikki joukkueet ovat voitettavissa. Tällä kertaa vielä Sudet olivat parempia.
LeBa-96 Hearts – SB Heinola Rangers 2-10 (0-5, 0-2, 2-3)
Toiseen peliin vastustaja ei ainakaan heikentynyt ja sen kertoo tulostaulukin. Heinolan joukkue näytti maalinteon mallia useampaan kertaan. LeBa ei päässyt kiinni omaan pelaamiseen ennen viimeistä erää, joka oli jälleen parasta tekemistä. Ottelu kirjattiin lopulta selvästi Heinolalle. Valmennus löysi pelistä positiivistakin, kun pallollinen tekeminen oli ajoittain hyvällä tasolla. Ainoastaan vaarallisille maalintekopaikoille ei päästy.