D1-Spades piipahti Pieksämäellä

Pisaba-LeBa-96 Spades 7-4

Pieksämäen turnauksen ensimmäisessä pelissä vastaan asettui vahvaksi tiedetty kotijoukkue Pisaba. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä Pisaban kuitenkin hienokseltaan halliten. Viiden minuutin kohdalla se onnistuikin tekemään ottelun avausmaalin. Maalin jälkeen Pisaballa oli paikkoja tuplata johtonsa, mutta Spadesin maalilla torjunut Nico piti joukkuetta pystyssä loistavilla otteillaan ja kuten usein käy kun Pisaba ei onnistunut maalia tekemään niin spades iski. Erätauolle mentiin siten 1-1 tasalukemissa. Toisen erän alku oli Spadesilta turnauksen parasta peliä. Puolustuspelaaminen oli tiivistä ja hyökkäys tehokasta. Pari nopeaa maalia ja Spades yhtäkkiä 3-1 johtoon. Tämän jälkeen kuitenkin vastustajan fyysisyys ja muutama kovan luokan yksilösuoritus käänsi pelin Pisaballe. Toiselle erätauolle mentiin vielä tasalukemissa, mutta kolmannen erän alussa Pisaba iski nopeasti kaksi maalia ja nousi 5-3 johtoon. Muuten kohtalaisesti onnistuneet tuomarit avittivat kotijoukkuetta tässä vaiheessa ehkä jopa ratkaisevasti. Vastustaja riisti pallon jäähyn arvoisella rikkeellä, mikä jäi molemmilta tuomareilta näkemättä ja jäähyn sijasta Pisaba saikin maalin. Yhden kavennusmaalin Spades sai aikaiseksi, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta ei sen enempää ja viimeisen maalin vastustaja teki tyhjiin.

 

Flanels-LeBa -96 Spades 7-1

Toisessa ottelussa vastaan asettui Joutsan Flanels, joka on erityäin isokokoinen ja fyysinen joukkue, eikä taitoakaan puutu. Ottelun alku oli Spadesilta löysää pelaamista ja varsinkin peittopelaamisessa oli suuria puutteita. Flanelsin isokokoiset pelaajat osaavat myös laukoa, jos heille antaa tilaa, minkä Spades sai karvaasti kokea. Ekaan erään muutama hirveä pommi ja Flanels 5-0 johdossa erätauolle. Toisen erän alkuun vielä 6-0 ja ottelu oli ratkennut. Flanels nosti ehkä vähän jalkaa kaasulta ja kun Spadesin pelaamiseen tuli samalla vähän ryhtiä niin ottelu tasoittui hieman. Toisessa erässä Flanels kuitenkin loi vaarallisimmat paikat onnistumatta kuitenkaan maalinteossa. Leban ainokainen tuli toisen erän loppuun ja viimeiseen erään jäi vaatimaton viiden maalin takaa-ajo. Viimeinen erä olikin Spadesin hallintaa, mutta maalinteossa ei onnistuttu. Reilu kaksi minuuttia ennen loppua Leba sai jäähyn ja seuranneesta vaparista vielä toisen heti perään väärästä etäisyydestä. Flanels onnistui  tekemään loppulukemat kahden miehen ylivoimalla.