Päivä alkoi aikaisella lähdöllä ja matkaa oli ihan riittävästi istuttavaksi bussissa. Päivän vastuksena odottivat Sudet SB ja Hatsina. Päivä meni varsin hyvin ja mukaan tarttui kolme arvokasta sarjapistettä.
LeBa-96 – Sudet SB 10-3 (2-0, 4-0, 4-3)
Ottelu alkoi asemasodalla ja hyvät maalipaikat jäi puuttumaan. LeBa hallitsi hienoisesti peliä ja yrittäminen palkittaan kahdesti erän lopulla. LeBa pelasi toisessa erässä fiksummin ja maalipaikkoja alkoi tulla enemmän. Se näkyi myös tulostaululla ja erään neljä maalia. Sudet jäivät toisessakin erässä nollille, mutta pääsivät jo vaarallisiin vastaiskuihin. Kolmannen erän alussa Sudet onnistui nopeasti kahdesti maalinteossa, mutta sen jälkeen LeBa otti taas pelin haltuunsa. LeBa teki seuraavat kolme osan vähän onnellakin. Lopussa numerot kaunisteltiin molempien joukkueiden osalta, kun molemmat tekivät vielä yhden maalit.
Hatsina – LeBa-96 3-3 (1-1, 1-1, 1-1)
Seuraavan ottelun askelkuviot olivat heti alusta asti ilmassa, kun LeBa hallitsi palloa ja Hatsina iski vastaan. . LeBa pelasi hyvin, mutta maalit jäivät puuttumaan Hatsinan tiiviin puolustuksen ansiosta. LeBa vastaavasti onnistui puolustamaan vastaiskut lähes kokonaan pois. Pelistä kehittyi tasainen ja jännittävä vääntö. Erät tasattiin sopuisasti 1-1, jolloin tuloksena tasapeli kolmen erän jälkeen.
Pitkä turnausmatka toi kolme pistettä Kontiolahdelle. Se on hyvä saavutus turnauksesta ja tästä on loistava lähteä kehittämään peliesityksiä kohti seuraavaa turnaus.