LeBan D2-joukkue lähti kasvattamaan pistesaldoa Joensuun turnaukseen. Vastaan asettuivat aina vaarallinen Welhot ja yllätys valmis VarTa. LeBa pelasi pelillisesti hyvän turnauksen ja se riitti tällä kertaa kahteen sarjapisteeseen.
SB Welhot – LeBa-96 8-5 (2-1, 2-0, 4-4)
Alusta asti oli nähtävillä, että ottelusta tulee tasainen taistelu sarjapisteistä. Welhot otti pientä hallintaa pallollisesta pelistä, mutta LeBa aloitti maalinteon Miska Koistisen hienolla rannelaukauksella yläkulmaan. Seuraavat viisi maalia iski vastustaja Welhot. Osa maaleista oli todella hienoja suorituksia, mutta osa meni nyt sisään vähän pomppimallakin. LeBakin sai tilanteessa, mutta palloa ei saatu maaliin ennen kuin viimeisessä erässä. Viimeinen erä olikin LeBan parasta tekemistä pallollisena. Valitettavasti kiri jäi ottamatta, kun vastustajakin onnistui tekemään yhtä monta maalia viimeiseen erään. Peli oli kokonaisuutena vauhdikas ja LeBan valmennus näki pelissä paljon hyvää, vaikka ei voittoa tullutkaan. Tänään Welhot oli parempia.
VarTa Valkoinen – LeBa-96 5-8 (2-1, 2-4, 1-3)
VarTa aloitti pelin todella terävästi ja LeBan puolustus oli useaan otteeseen helisemässä. Vastustaja ajoi voimakkaasti maalia kohti ja se tuotti tulosta. VarTa vei ensimmäisen erän ansaitusti 2-1. Vielä toisen erän alkukin oli VarTan, kun se pääsi kasvattamaan johtonsa jo 4-1. Tämän jälkeen LeBan pelaajat oivalsivat syöttelemisen tärkeyden ja pallo alkoi liikkua huomattavasti nopeammin pelaajalta pelaajalle. Tämän ansiosta maalipaikoille päästiin paremmin ja maalejakin alkoi syntyä. Loppu peli kirjattiinkin LeBalle 1-7, jonka ansiosta LeBa nousi ottelun voittajaksi. VarTa osoitti kuitenkin pelissä vaarallisuutensa ja jatkossa ei varmasti pysty yhdellekään vastustajalle antamaan tasoitusta pelien alussa.
LeBan D2-joukkue pelasi kokonaisuutena hyvän turnauksen ja tästä on mukava lähteä kohti seuraavia haasteita, jotka pojilla odottavatkin Eerikkilässä maajoukkuetie-tapahtuman merkeissä ensi viikonloppuna.