D2-juniorit jatkaa puhtaalla pelillä. Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin Josban 06-porukka joiden kanssa matka taittui sulassa sovussa Nilsiään.
Leba-96 – Josba punainen 8-3
Ensimmäinen erä oli molemmin puolin tarkkaa peliä, jossa kumpikin vuorollaan hallitsi palloa ja etsi rakoja tiukasta viisikkopuolustuksesta. Ensimmäisen maalin teki Lenni H, joka maalin edestä hienon maskin teon jälkeen oli ensimmäisenä Jonin vedon reboundissa ja iski pallon maaliin. Kahden maalin johdon takasi Eliaksen nousu pakin paikalta ja tarkka veto ohi Josban maalivahdin.
Toiseen erään Josba nosti hiukan karvaustaan ja tilanteita alkoi tulla kumpaankin päähän. Leban johdon kolmeen teki Miska Jonin syötöstä. Josban kavennus tuli heti seuraavassa vaihdossa, kun pudotus pakille avasi kanttaus paikan josbalaiselle ja tarkka ranneveto takakulmaan muutti tilanteeksi 3-1. Erän loppuun Miska väläytti taas hyvää rannelaukaustaan ja vei Leban 4-1 johtoon Jonin toimiessa syöttäjänä.
Kolmannen erän ensimmäisen maalin teki Miika, jonka veto upposi maskissa olleen Josban maalivahdin ohi Taavi I:n tehdessä hienoa maskia. Josba sai 5-2 kavennuksen taas hyvällä rannelaukauksella takakulmaan, kun peitto hieman myöhästyi. Seuraavaksi Joni sai jäöhyn työntämisestä, mutta Josba ei saanut tilanteita aikaiseksi, sillä pallo taisi olla enemmän Leban alivoimapelaajilla, kuin Josban ylivoimalla. Seuraavassa vaihdossa jäähyn jälkeen Josballe kuitenkin 5-3 kavennus, kun kulmapisteeltä maalille annettu sisäänlyönti pomppi maalin edestä hyökkääjän jalasta maaliin. Ottelussa alkoi olla ratkaisun makua, kun hyvän karvauksen jälkeen Eemil sai pallon Lenni K:lta. Eemil jatkoi pallon Antonille oman maalin takaa. Anton nosti keskustaan ja syötti pallon takaisin Eemilille, joka kuljetti palloa eteenpäin ja katsoi takayläkulmasta paikan vedolle ja sijoitti tarkan rannelaukauksen yläkulmaan. Reilut neljä minuuttia ennen lippua Miska viimeisteli hattutempun Jonin antaessa ottelussa jo neljännen maalisyöttönsä. Loppunumerot 8-3 viimeisteli Elias pakin paikalta tapahtuneen nousun päätteeksi.
Hyökkäyspään onnistujat löytyvät akselilta Miska-Joni, joiden saumattoman yhteistyön hedelmänä kumpikin pääsi usealle tehopisteelle. Puolustuspäässä kaikki täyttivät paikkansa, mutta Taavi N:n debyytti sarjapeleissä oli vakuuttava. Taavi käytti nopeutta ja hyvää kuntoaan hyväksi ja katkoi useita vastustajan hyökkäyksiä. Lisäksi Taavilla on erinomainen kyky antaa rauhallisia syöttöjä oikea-aikaisesti tyhjässä paikassa oleville joukkuekavereilleen niin rystyltä kuin kämmeneltä. Maalilla Jesperi oli taas itse varmuus ja takasi voiton hienoilla torjunnoillaan.
SB Welhot – Leba-96 3-8
Toisessa pelissä vastaan asteli ensimmäisessä pelissä vakuuttavia otteita esittänyt SB Welhot. Ensimmäisen ottelun korkea karvaus oli vaihtunut puolikorkeaan seisoskeluun, jota Leba aikoi purkaa rauhallisella syöttöpelillä. Ottelun ensimmäinen erä oli puolin ja toisin armotonta miekkailua. Joukkueita turhautti huolella viheltämättä jääneet vapaalyönnit ja jopa kolme selkeää jäähyä, kun Leban kääntöpelin ansioista oltiin päästy vastahyökkäyksiin. Pahiten viheltämättömyys meni tunteisiin Leban koutsilta, joka erän päättyessä marssi kentälle kertomaan ko. tilanteista henkilökohtaisen mielipiteensä. Tästä Leban valmentajalle häiritsevästä valmentamisesta ansaittu katsomokomennus. Maaleja ei kumpikaan joukkue saanut erässä aikaiseksi.
Erän alkuun tulleen joukkuerangaistuksen joukkue taisteli hienosti eikä valmentajan hölmöily kostautunut. Toisessa erässä tuomareiden mailaanlyöntilinja tarkentui. Ensiksi 1-0 tuli Welhoille vapaalyännistä, kun peittopeli epäonnistui. Seuraavassa vaihdossa tuli Sb Welhoille vihdoinkin ensimmäinen jäähy. Seuranneesta ylivoimasta Elias teki 1-1 maalinedestä Miskan syötöstä. Erän loppuun toinen nukahtaminen vastustajan puolustuspään vapaalyönnissä ja hidas vaihto avasi vapaan linjan Welhojen pitkälle avaukselle ja hyvä kantti lipui maaliin hyvin vastaan tulleen Jesperin. Peli 2-1 kahden jälkeen Welhoille.
Kolmanteen erään tuli sisuuntunut Leba-joukkue. Ottelun hahmo Lenni H viimeisteli Jonin vedon reboundin maaliin ja tasoitti pelin 2-2:een. Kuuden minuutin kohdalla Elias purjehti läpi kentän ja ampui ranteella pallon maaliin. Seuraavaksi Miska vei Leban 2-4 johtoon Lenni H:n syötöstä. Seuraavassa vaihdossa Eemil viimeisteli Lenni K:n syötöstä ranteella tarkasti takayläkulmaan tilanteeksi 2-5. Seuraavaksi Eliasta lyötiin mailaan ja kampattiin samassa tilanteessa jäähyn arvoisesti. Seuranneesta vaparista Elias ja Joni juonivat hienon vaparimaalin. Seuraavassa vaihdossa Joni tykitti kaukaa pallon maaliin Eliaksen syötöstä Lenni H:n tehdessä hienoa maskia maalilla. Seuraavassa vaihdossa tilanteeksi 2-8 viimeisteli Lenni H jälleen maalinedestä Tiituksen vedon reboundista. Vielä lopussa yksi vapaalyänti Welhoille ja siinä taas heikko peitto, josta loppunumeroiksi 3-8.
Hyökkäyspään onnistujat löytyivät laituriosastolta. Lenni H voitti kaksinkamppailut puhtaasti, teki maskia ja iski reboundit sisään maalin edestä. Lenni K ja Nils väänsivät hyökkäyspäässä palloja itselleen ja pyörittivät palloa päädyssä toiselle puolelle ja haastoivat tämän jälkeen keskeen. Puolustuspäässä kaikki pakit ja sentterit saivat peitettyä Welhojen vedot niin hyvin, ettei Jesperille kertynyt kuin 5 torjuntaa ottelussa. Koko joukkueelta hieno peli pallollisena ja ilman palloa ja kerrankin voi sanoa, että ansaittu voitto Leballe.