E1:sten toinen ylemmän jatkosarjan turnaus päättyi kaksijakoisiin tunnelmiin. Ensimmäisessä pelissä selvä tappio SB Welhojen kilpajouklueelle 3-8 ja toisesta 12-0 keskeytysvoitto Vartasta kolmannen erän alussa.
Leba-96 E1 – SB Welhot musta 3-8
SB Welhot aloitti pelin hurjalla karvauksella ja heti ensimmäisessä vaihdossa lebalaisesta kimmonnut pallo yllätti Jesperin. Heti perään SB Welhot siirtyi 2-0 johtoon ja Leba-96:n pojat eivät päässeet kunnolla omasta päästä ylöspäin. Osku loukkasi nilkkansa ja tilanne näytti pahalle.
Peli tasaantui toiseen erään tultaessa ja E1:set saivat kavennuksen aikaiseksi, kun Otto viritti ylivoimalla rannelaukauksen verkkoon Santerin tehdessä hyvän maskin. Erässä Leballa oli omat paikkansa tasoittaa, mutta SB Welhojen maalivahti nollasi hyvätkin paikat. Kova vauhtisen erän päätteeksi SB Welhot saivat pari maalia aikaiseksi ja näin viimeiseen erään tilanteessa 1-4.
Heti erän alkuun SB Welhot teki hienon vastahyökkäysmaalin ja lebalaisten usko omaan tekemiseen katosi hetkeksi. Löysän puolustamisen(koko viisikon) vuoksi SB Welhot tekee kolme maalia lisää ja tilanne muuttui nopeasti 1-8:saan. Kolmikko Otso, Miika ja Otto jaksoivat taistella loppuun saakka ja tekivät pari maalia loppuun ja tämä kertoi muulle joukkueelle, että tarvittaessa Leba-96 osaa pelata, jos uskoa ja yrittämistä löytyy.
Puolustuspään onnistuja oli Antton Repo, joka voitti puolustuspäässä kaksinkamppailut nopeudellaan. Hyökkäyspään onnistujat olivat loppuun asti yrittäneet Otso ja Otto, jotka vastasivat pelin maaleista.
Varta – Leba-96 E1 0-12
Varta-peliin tuli muutama pelipaikkavaihdos, kun Tiitus siirtyi sentteriksi ja Otto ja Santeri pakin paikoille.
Pelin kulku tuli selväksi heti alusta saakka. Leba-96 hallitsi palloa ja Varta yritti iskeä vastahyökkäyksillä ja korkeilla palloilla maaleja. Ensimmäiseen erään E1:set saivat nopeaan tahtiin neljää maalia ja erätauolle tilanteessa 4-0.
Toinen erä oli ensimmäisen toisinto. Varta sai muutaman puolittaisen maalipaikan ja pari tolppaakin taisi tulla, mutta Jesperi oli maalilla itsevarmuus ja E1:set iskivät tähänkin erään neljä maalia.
Kolmannen erän alkuun Leba-96 iski nopeaan tahtiin neljä maalia ja näin peli katkaistiin kahdentoista maalin erolla ajassa 33.49.
Ottelussa onnistujia oli laajalla rintamalla ja maalinteossa onnistui useita pelaajia. Pakeista maaliverkkoa heiluttivat Anton ja Otto ja myös Santeri sekä Antton pääsivät syöttöpisteille. Hyökkäyspäässä Eemil teki hattutempun, Nils viimeisteli kaksi maalia ja yhden maalin miehiä olivat Tiitus, Niko, Matias, Lenni ja Otso. Otto ja Miika kunnostautuivat syöttelijöinä, kun kummallekin merkittiin kolme syöttöpistettä.