P16-pojat avaavat SM-sarjan kotipeleillä

LeBaJosba P16-yhteisjoukkue aloittaa SM-sarjan kolmella kotipelillä. Ensimmäiset pelit pelataan tulevana viikonloppuna 6.-7.11. Kontiolahden liikuntahallissa.

P16-pojat heitetään suoraan syvään päähän, sillä vastaan asettuu ennakkolta kaksi ikäluokan parhaaksi arvoitua joukkuetta Tampereelta. Katsotaan pysytäänkö pinnalla vai ollaanko jopa oikeassa sarjassa ja voidaan näitä joukkueita haastaa. 

Lauantain klo 14 pelissä astelee ei enempää eikä vähempää kuin Suomen ykkösseuran Classicin 06-ikäluokka. Tästä vastustajasta ei ennakkotietoa ole muuta kuin, että organisoitu ja pallosta elävä joukkue on varmastikin vastassa. Jos rankkareille mennään, niin Arttu Tapio varmaan tulee veivi-kavalkaadiaan esittelemään. 

Sunnuntaina klo 18 ei vastus ainakaan heikkene, sillä vastassa on Ilves, jolle viime kauden SM-karsinnoissa LeBaJosba hävisi sellaisen pesukoneen jälkeen, että joukkue löysi juuri ja juuri pelin jälkeen Tampereelta takaisin Pohjois-Karjalaan. Ilves voitti karsinnoissa oman lohkonsa, jossa kaatui muun muassa lauantainen vastus Classic kahteen otteeseen.

Tervetuloa katsomaan 06-ikäluokan parhaimmiston otteita Kontiolahden liikuntahallille viikonloppuna. Kahvio palvelee kumpanakin päivänä nälkäisiä ja janoisia katsojia.