E1:lle voitto ja tasapeli Nilsiästä

Otteluissa Nilsiän pikkuparketilla vastaan asteli Varta ja oman seuran pikkujuniorit. Ensimmäisestä pelistä saatiin ehkä ei niin ansaitusti kairattua voitto ja pikkujunnuja vastaan peli päättyi ehkä pelitapahtumiin nähden ansaitusti tasapeliin.

Varta – Leba-96 E1 4-5

Tästä pelistä ei ole paljon kerrottavaa kuin se, että ylemmän jatkosarjan muita joukkueita vastaan ei pisteitä olisi tullut. Ottelun alussa Varta siirtyi johtoon maalin edestä tehdyllä maalilla, jonka jälkeen Eemil tasoitti yksilösuorituksella, kun hän purjehti kentän läpi ja teki maalin. Johtomaali oli ottelun ainoita onnistuneita hyökkäyksiä, kun Niko pyörähti keskeen ja pelasi pallon Otsolle, joka syötti takaisin Nikolle, joka veti rannelaukauksen maaliin.

Toinen erä jatkui mihin ensimmäinen päättyi. Oman maalin edessä vastustaja sai yrittää monta kertaa Jesperin ohittamista eikä oma puolustus auttanut ollenkaan. Lopulta tasoitus 2-2.

Kolmannessa erässä Leba-96:n kävely jatkui ja paremmat paikat tulivat Vartalle. Anton Kinnunen vei kuitenkin Leba-96:en johtoon saadessaan katkon keskialueella ja malttaen odottaa sopivaa hetkeä rannelaukaukselle. Seuraavassa vaihdossa peli jälleen tasoihin, kun pakki yrittää mennä laidassa kolmesta vastustajasta läpi ja pallonmenetyksestä Varta tasoittaa 3-3:een. Kolme minuuttia ennen loppua Elias vie Leba-96:n kuin varkain johtoon maalin edestä. Seuraavassa vaihdossa Leba-96:lle ylivoima, mutta kuten niin monesti aikaisemmin, niin pallonmenetyksen jälkeen Vartalle vastahyökkäys ja peli alivoimalla tasan. Toinen ylivoimaviisikko kuitenkin kuittaa seuraavassa vaihdossa, kun Anton syöttää laitaan pakkipari Anttonille, joka vetää laidasta johtomaalin 4-5 Leba-96:lle.

Kentän paras pelaaja oli Anton Kinnunen, joka voitti kaksinkamppailut, kannusti muita yrittämään vaihtopenkillä ja teki pelirohkeita- ja varmoja ratkaisuja pallollisena. Muita onnistujia oli Otso, joka yritti hyökkäyksessä tosissaan kaikissa tilanteissa ja maalilla Jesperi, joka oli ylityöllistetty maalilla, mutta sai silti tarvittavan määrän torjuntoja, että E1:set saivat voiton kairattua.

Leba-96 E2 – Leba-96 E1 2-2

Toinen peli pelattiin hegemoniaottelu oman seuran 07:ja vastaan. Ensimmäisessä erässä 07:set siirtyvät keskialueen katkon ja hienon vastahyökkäyksen jälkeen Jimin viimeistellessä Aatun erinomaisesta esityöstä. Pari minuuttia myöhemmin Oskari nousee pakin paikalta ja vetää tasoituksen maskissa olleen Jiron selän taakse.

Toisessa erässä ei maaleja saanut kumpikaan aikaiseksi. Paremmat paikat siunaantuivat ehkä 06:lle, mutta maaliin vaihdettu Verkku ei ollut yllätettävissä, kun maskia ei maalille saatu. Muutama vaarallinen vastahyökkäys 07:lla erässä oli, mutta montaakaan torjuntaa ei Jesperille erässä tullut.

Kolmas erä jatkui tasaisena vääntönä, jossa 06:set yrittivät karvata palloa pois, mutta pallovarmoille 07:jen pakeille ei varsinaisesti painetta saatu aikaiseksi. Yhden kerran karvaus laidassa onnistui ja Matias pääsi vetämään johtomaalin. Neljä minuuttia ennen loppua 06:lle vuorostaan menetys keskialueella, josta Oskari pääsee yksin läpi. Jesperi sai hyvällä vastaantulolla torjuttua ensimmäinen tilanne, mutta Nuutti seuraa tilanteen loppuun saakka ja nostaa pallon hallitusti ohi Jesperin. Jokunen puolittainen paikka 06:lle vielä lopussa, mutta loppunumerot kenttätapahtumiin nähden oikeutetut 2-2.

Puolustus toimi pelissä paremmin kuin ekassa pelissä ja yritystä koko joukkueella oli enemmän kuin Varta-pelissä. Yleensä kahdella päästetyllä maalilla voitetaan, mutta tällä kertaa 07:jenkin puolustus oli rautaa eikä enempää maaleja tässä pelissä saatu aikaiseksi. Hyökkäyksestä voi nostaa esille kuitenkin Matiaksen, joka sai ansaitun maalin aikaiseksi hyvän taistelun päätteeksi.

Tässä vaiheessa siirrytään joulutauolle ja seuraavat pelit pelataan vasta 21.1. Kontiolahdella. Treeneihin palaillaan joulun jälkeisellä viikolla tai uuden vuoden jälkeen.