Uusi vuosi alkoi selvällä voitolla

 

Edustusjoukkueen ja Coach Teamin pelistä jännitys hävisi oikeastaan kahden minuutin jälkeen, kun edari karkasi 2-0 johtoon. Loppulukemat 15-1 kuvaavatkin turhan hyvin ottelun tapahtumia. LeBa vei pelin helposti juukalaisten kenttäpuoliskolle ja Coach Team pyrki parhaansa mukaan kyykkäämään. Parasta LeBan kannalta oli hyökkäyspelin harjoittelu ja onnistuminen laajalti. Tällä kertaa 16 kenttäpelaajaa pääsi tehopisteille! Joel Raatikainen torjui 14 kertaa juukalaisten lähentelyt. Ensi viikolla LeBalla onkin kaksi mielenkiintoista ottelua, kun ensiksi perjantaina matkataan Pieksämäelle ja sitten lähes heti perään sunnuntaina pelataan Cupin aluefinaalia Vierumäellä. Näistä lisää sitten lähempänä. Kiitos rumpukannustuksesta taas Pennasen ja Tolvasen pojille. Luka Pennanen (vasemmalla) oli myös viime viikonloppuna edarin mukana lumia pudottamassa. Mahtavaa yhteisöllisyyttä!

Maalikooste