C2-pojille kaksi voittoa 2,5 kuukauden pelitauon päätteeksi

Kaksi ja puoli kuukautta kestänyt pelitauko päättyi yllättäen, kun C2-pojat pääsivät pelaamaan KS/SK- ylemmän jatkosarjan pelejä Varkaudessa. Pelituntuma oli täysi arvoitus, mutta treeneissä meno on ollut vauhdikasta ja peli on kehittynyt ainakin valmennusjohdon lasien läpi katsoen, joten odotukset tammikuun tasonmittaukseen olivat odottavat ja jännittyneet. Joukkueeseen liittyivät pelitauon aikana omista 07:sta Aapo ja Akseli.

SB Welhot – LeBaJosba 2-8

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui tuttu vastustaja SB Welhot. Alkusarjassa LeBaJosba oli vastaantulija ja SB Welhot otti selkeän voiton. Ensimmäinen vaihto ei paljoa pelistä lupaillut tälläkään kertaa, sillä SB Welhot puhkoi LeBaJosban karvauksen ja tarkka veto puolustajan pohkeen kautta upposi takakulmaan ja Welhot 0-1 johtoon. LeBaJosba ei tästä kuitenkaan hämääntynyt, vaan tasoitti hyvän hyökkäyspään päätypelin jälkeen. Johannes laittoi pallon maalin Petterin syötöstä. LeBaJosba siirtyi 1-2 johtoon ylivoimalla. Savolaisen veljekset juonivat maalin Markuksen syöttäessä ja Aleksin ampuessa tarkasti takayläkulmaan. Erän loppuun LeBaJosba siirtyi 1-3, kun Oskari syötti Petterin maalintekoon.

Heti toisen erän alkuun LeBaJosba lisäsi johtoa, kun pallo pelattiin nopeasti hyökkäyspäähän ja Eemil syötti pallon Niilolle maalin taakse. Niilo pyörähti maalin eteen ja sijoitti pallon ohi welhojen maalivahdin. Seuraavan maalin teki jälleen LebaJosba. Welhot pyöritti palloa hyökkäyspäässä, mutta lopulta LeBaJosba sai katkon laidassa. Nils pelasi Lennin kanssa hienon seinän ja eteni muutaman metrin eteenpäin ja viritti tarkan rannelaukauksen takakulmaan. Tässä vaiheessa Welhot otti aikalisän. Tämä piristi hetkeksi Welhoja ja welhojen pakin hieno nousu maalille ja varma viimeistely kavensi tilanteeksi 2-5. Erän loppuun LeBaJosban pakki Joonas sai kontaktin selkäänsä, mutta tuomarit eivät tätä jostain syystä viheltäneet. Joonas loukkasi tilanteessa selkänsä ja tästä turhautuneena heitti mailan vaihtoaitioon. Tämän tuomarit sitten näkivät ja Joonakselle käytösrangaistus tilanteesta. Valitettavasti Joonaksen hienosti alkanut peli jäi kesken tämän loukkaantumisen takia.

Kolmannessa erässä jatkunut jäähy kestettiin hienosti. Seuraavaksi ylivoimalle pääsi LeBaJosba ja ylivoima toimi tälläkin kertaa. Toinen ylivoima pyöritti palloa varmasti ja lopulta Miika katsoi alamiehen paikalta sopivan vetolinjan ja ampui tarkasti pallon takakulmaan. Syötön tarjoili Johannes. Seuraavassa maalissa Welhojen karvaus purettiin näyttävästi ja ottelun tehopelaaja Johannes vapautti Oskarin puolittaiseen läpiajoon ja Oskari ampui pallon maata pitkin welhojen maalivahdin ohi. Seuraavaksi ylivoimalle pääsi Welhot, mutta alivoima oli LeBaJosban näytöstä, kun LeBaJosban nelikko oli pallossa lähes koko kaksiminuuttisen ajan. Pallonhallinta toi myös tulosta, sillä Markus ampui tulisen lämärin takakulmaan Valtterin poikittaistyöstä. Tämä oli pelin viimeinen maali ja näin LeBaJosballe makea voitto ja revanssi syksyllä kärsitystä tappiosta.

Hyökkäyspään onnistujiksi olisi voinut nostaa koko joukkueen, sillä jokaisessa maalissa oli eri maalintekijä. Tässä ottelussa kuitenkin hyökkäyskolmikko Oskari-Johannes-Petteri jatkoi syksyllä alkanutta hyvää virettään ja tekivät maalin mieheen tasakentällisin. Kolmikosta ei näkynyt yhtään, että edellisestä pelistä oli lähes kolme kuukautta ja hyvä treeni tauolla siirtyi hienosti myös sarjapeleihin.

Maalilla Jesperi oli hyvin latautunut peliin ja ohjasi joukkueen puolustusta ja karvausta maalilta puheellaan. Puolustuspään ykkönen oli Matti, joka väänsi kaksinkamppailut itselleen hyvän ja kovan treenin tuoman nopeuden ja fyysisyyden ansiosta. Kentän hyvän pelin täydensi Joonas, joka ennen valitettavaa loukkaantumista täydensi ottelun selkeästi vahvimman viisikon.

Varta – LeBaJosba 4-10

Toiseen otteluun lähdettiin ajatuksella, että jatketaan ensimmäisestä pelissä onnistuneella kaavalla eli avataan varmasti ja karvataan maltilla. Ottelun alku oli kuitenkin toisinto alkusarjan pelistä, jolloin Vartan maalivahti liimasi kaukaa lähteneet vedot ja heitti pallon nopeasti keskialueelle, josta toimitus maalille ja ensimmäisenä paikalla oli Vartan hyökkääjä. Lisäksi yksi epäpuhdas kosketus syöttäessä puolustuspäässä suoraan vastustajan lapaan ja vastustajan nopeasta vastahyökkäyksestä rebound sisään sekä Vartan hieno oivallus lähivaparista ja tilanne oli ensimmäisen erän jälkeen kotijoukkueelle 4-0. Sinänsä ensimmäisessä erässä LeBaJosballa ei pelissä ollut hätää, sillä paremmalla ja huolellisemmalla viimeistelyllä ensimmäisen ottelun tapaan myös LeBaJosballa olisi voinut olla useampi maali.

Toiseen erään LeBajosba nosti karvausta ja tarkoituksena oli ottaa Vartan johto kiinni maali kerrallaan. Ensimmäinen kavennus saatiinkin aikaiseksi toisella minuutilla, kun Miika murtautui keskeen ja malttoi odottaa, että pääsi peiton ohi ja ampui pallon ranteella ylänurkkaan Valtterin syötöstä. Toisen maalin teki Aapo, joka katkaisi vastustajan syötön keskialueella ja syötti pallon ylöspäin Eemilille. Eemil syötti pallon takaisin hyökkäykseen osallistuneelle Aapolle, joka sijoitti pallon varmasti ohi Vartan maalivahdin. Varta pääsi yrittämään lisämaalia rangaistuslaukauksesta, mutta Eetu maalilla torjui varmasti Vartan pelaajan yrityksen. Seuraavassa vaihdossa LeBaJosba kavensi tilanteeksi jo 4-3, kun Aleksi pelasi Eemilille vuorostaan pallon keskeen ja Eemil ampui pallon varmasti maaliin. Pari minuuttia tästä ja LeBaJosba pääsi ylivoimalle ja pitkän pyörityksen päätteeksi Anton pelasi pallon Aleksille, jonka tarkka laukaus vasemmasta laidasta upposi maaliin.

Kolmannessa erässä voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä. Ensin Miika teki ottelun toisen maalinsa, kun Lenni syötti 2-0 hyökkäyksessä epäitsekkäästi Miikalle ja Miika pääsi laittamaan pallon tyhjään maaliin. Seuraavassa maalissa koko kentän hieno hyökkäyspeli johti maaliin. Niilo tiputti kulmasta pallon Antonille, joka levitti pakkiparilleen Aapolle. Aapo oli valmiina syöttämään vasempaan laittaan Aleksille, mutta maskissa olleen Eemilin huuto, että toimita pallo maalille sai Aapon ampumaan pakin paikalta ja pallo upposi maskissa olleen Vartan maalivahdin ohitse. Seuraavan maali merkittiin omaksi maaliksi, kun Markuksen syöttö takatolpalle Lennille upposi pakin jalan kautta takakulmaan. Seuraavassa maalissa Petteri malttoi odottaa laukaustaan ja pelasi itsensä maalinkulmalle, josta Oskari iski pallon ilmasta sisään. Jälleen seuraavassa vaihdossa LeBaJosba onnistui maalinteossa, kun aikaisemmin ottelusta kentän liukkaudesta kärsinyt Niilo ampui pallon yläkulmaan Eemilin syötöstä. Neljäs peräkkäinen vaihto ja neljäs maali tuli, kun Akseli syötti vuorostaan Lennille eteen tyhjän maalin ja Lennin varma viimeistely suoraan syötöstä viimeisteli loppunumeroiksi 4-10.

Hyökkäyspäässä onnistujina olivat tärkeillä hetkillä Miika ja Lenni. Kentän täydensi Akseli, jonka ensimmäiset pelit 06:ssa sujuivat hienosti. Akselin juoksut omaanpäähän ja pallon karvaukset omille ja syötöt nopeasti ketjukavereille käynnistivät ottelussa monta hyvää maalintekotilannetta. Lisäksi hyökkäyspäässä tehokkaalla ja oivaltavalla pelipäällä oli Eemil, joka oli jollain tavalla mukana tehopisteillä tai maskipelaajana kaikissa neljässä kentällisen maalissa.

Puolustuspään onnistujia tässä ottelussa oli pakkipari Anton ja Aapo osallistuivat, jotka osallistuivat aktiivisesti hyökkäyksiin ja pääsivät myös tehopisteille Aapo kunnostautuessa maalintekijänä ja Antonin syöttäjänä pariin otteeseen. Maalilla Eetu sytytti joukkueen torjumalla rangaistuslaukauksen sekä pitämällä 4-5 tilanteessa joukkuetta pystyssä varmoilla torjunnoillaan, kun Varta yritti pysyä mukana pelissä.

C2-pojilta kaiken kaikkiaan onnistunut paluu tositoimiin kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen. Harjoittelu ei näköjään ole mennyt hukkaan ja harjoiteltuja asioita saatiin esille varsinkin hyökkäyspäässä tuloksekkaasti esille. Usea pelaaja on ottanut isoja harppauksia eteenpäin hyvän harjoittelun seurauksena niin fyysisesti kuin pallollisesti. Toivottavasti pelit jatkuvat mahdollisimman pian, sillä sen verran mukavaa pojilla ja myös kaikilla toimihenkilöillä pelireissulla oli.