Naisille täydet neljä pistettä Joensuusta.

Majavat pelasi kauden toiseksi viimeisen runkosarjaturnauksen lauantaina Joensuussa. Tuloksena peleistä oli kaksi hienoa voittoa, ensin kaatui Welhot tiukassa pelissä 3-2 ja toisessa pelissä voitettiin hyvin sumputtanut Kaavin Kaiku 4-1.

LeBa-96 – Welhot II 3-2 (2-2,0-0,1-0)

Edellisen kohtaamisen perusteella osattiin odottaa tiukkaa peliä. Ensimmäinen erä alkoi kuopiolaisten pienellä painostuksella, mutta Majavat pääsi nopeasti peliin mukaan. Avausmaalin teki lähivaparista Welhot kun aikaa oli kulunut 4.38. Mutta tuo maali kuitattiin jo seuraavassa vaihdossa, kun Iida karvasi pallon hyökkäyspäässä ja tarjoili Aulille maalin eteen namupassin. Aikaa vastustajan maalista ehti kulua vain 21 sekuntia. Seuraavaa maalia ei tarvinnut odottaa kuin 8 sekuntia, kun Sanna vei Majavat johtoon tarkalla vedolla Jannin syötöstä. Welhot tasoitti vielä vähän ennen erän loppua, kun nurkasta vipattu pallo pomppasi LeBan omasta pelaajasta maaliin.

Toinen erä alkoi minuutin Welho-pyörityksellä, mutta sitten Lebalaiset ottivat kuskin paikan. Palloa pidettiin pitkiä aikoja hyökkäyspäädyssä ja vaihtamaankin päästiin pallollisena. Vaikka pallo saatiin ylärimaan, niin pörsään asti se ei taas halunnut mennä. Vastustajalla oli erässä vain muutama maalipaikka ja ne vedot joita puolustus ei peittänyt, napsi Kiia varmasti kiinni.

Kolmas erä oli tasaista vääntöä, tilanteita molemmissa päädyissä. Ajassa 31.55 Majavat sai kulmavaparin hyökkäyspäässä. Lyhyt neuvonpito, yksinkertainen kuvio ja Tanja tinttasi pallon takayläkulmaan Katjan tarjoilusta. Lopun vääntö ei tuonut lisämaaleja ja niinpä Majavat pääsi tuulettamaan kauden toista maalin voittoa Welhoista. Peli oli kokonaisuudessaan naisilta hyvää tekemistä ja tällä kertaa oltiin hereillä alusta asti, eikä ensimmäisen pelin starttiongelmista ollut jälkeäkään. Pelin parhaana palkittu Kiia otti varsinkin viimeisessä erässä tärkeitä koppeja.

Kaavin Kaiku – LeBa-96 1-4 (0-1,0-3,1-0)

Päivän toinen peli oli odotusarvoltaan ensimmäistä helpompi. Toisaalta alkukauden aikana oli nähty, että vastustaja osaa sumputuksen jalon taidon loistavasti, osaa siten tehdä kaikkien vastustajien pelin hankalaksi. Avausmaalia saatiinkin odottaa erän viimeiselle minuutille asti, ennenkuin Auli päästi Majavat piinasta. Kaiulla oli yksi harvoista hyökkäyksistään ja Kiia nappasi irtopallon käsiinsä. Pitkä ja tarkka heitto Aulin lapaan, joka malttoi sijoittaa pallon rauhassa maaliin. Erätauolle 0-1 johdossa.

Toisessa erässä peli oikeastaan ratkesi, kun Majavat taiteili kolme maalia. Ensin onnistui Janni Mustin syötöstä ajassa 20.00. Kun kello näytti aikaa 27.24 oli Mustin vuoro onnistua, nyt syöttäjänä Sari. Vielä puoli minuuttia ennen loppua karkasi Tanja laidasta puoliksi läpi ja laittoi pallon maaliin, esityön teki tällä kertaa Anna. Numerot siis 0-4 ja peli hanskassa.

Kolmas erä oli muodollisuus ja vaikka paikkoja oli, ei palloa maaliin asti jaksettu painaa. Sen sijaan lopun löysäily kostautui ja Kaiku pääsi särkemään Kiian nollan vain 43 sekuntia ennen loppua.

Viikonlopusta jäi siis räpylään neljä pistettä ja oman pelin parantuminen viime turnauksesta. Ennen kaikkea pelin tasainen laatu kummassakin pelissä laitettiin merkille myös penkin takana. Kaveria autettiin ja tilanteet taisteltiin loppuun asti. Hyvää oli myös tehojen jakautuminen kaikille kentällisille. Seuraavat pelit Juuassa 11.2, missä vastaan tulee PaLa ja Coach team. Thanks again Beavers!!

Marko