Vehmersalmen Vesa aiheutti edarille ensimmäisen tappion

LeBa SB:n tuloksellisesti mallikkaasti sujunut kausi sai ensimmäisen tahran, kun hyvällä asenteella esiintynyt VehVe kävi hakemassa pinnat pois kuleksimasta 7-5 lukemin. VehVe tuli peliin hyvällä sykkeellä ja voittamaan tottuneet isännät eivät pystyneet tähän vastaamaan. Toisessa erässä vieraaat karkasivat jo 2-4 johtoon, jolloin päävalmentaja Salmela otti aikalisän. Kentällismuutokset toivat jollain lailla kotijoukkueen peliin mukaan, mutta palkinto jäi saamatta. Kolmas erä alkoi hyvin, kun Juuso Ojanen (kuvassa) puttasi jo illan toisellaan lukemiksi 3-4. Koko illan vaarallisia vastahyökkäyksiä tehnyt VehVe ei kuitenkaan päästänyt LeBaa enää rinnalle, saati ohi. Kotijoukkueelle kyllä tarjottiin mahdollisuutta muun muassa rangaistuslaukauksen ja kahden ylivoiman muodossa, mutta nämäkään eivät täll’ kertaa toimineet. -Vastustaja ansaitsi täysin pinnat ja olivat nälkäisempiä, kommentoi Sakari Salmela. -Meillä ei ole muutamassa viime pelissä hyökkääjät onnistuneet tasakenttäpelissä juurikaan maalinteossa, joten sen kanssa riittää pohdittavaa, jatkoi Salmela.

Maalikooste: