E2 -junnuille avauspisteet ”eeykkösten” ylemmässä jatkosarjassa

E2 -junnuille avauspisteet ”eeykkösten” ylemmässä jatkosarjassa

E2 -junioreiden seikkailu E1 -ikäluokan ylemmässä jatkosarjassa jatkui sunnuntaina Rantakylän uudenkarhessa liikuntahallissa. Aavistuksen nihkeästi sujuneen päivän saldoksi muodostui niukka voitto VarTasta ja selkeä tappio Apasseille.

E1 -ikäluokan ylempi jatkosarja korkattiin pari viikkoa sitten Kuopiossa, jolloin kotimatkalle lähdettiin tyhjän pistepussin kera. Tämän päivän teema oli kääntää edellisen reissun tappiot voitoiksi ja jatkaa pelaamista isompia vastaan taistelevalla ja rohkealla ilmeellä. Jalkeille saatiin kolme täyttää kenttää maalivahdin kera ja vaikka Rantakylän uuden hallin pinnoite hieman tahmea olikin, niin tunnelma oli selvästi kotoisampi kuin Savon parketeilla.

VarTa – LeBa-96 07 6-7 (1-2, 4-1, 1-4)

Ottelun avauserä oli kokonaisuudessaan ehkäpä päivän parasta antia. Pallo ja miehet liikkuivat mukavasti ja varsinkin trio Nuutti-Akseli-Miska loi hyviä maalipaikkoja lähes jokaisessa vaihdossa. Nuutti viimeisteli ottelun avausmaalin vajaan kolmen minuutin kohdalla ja muutkin kentät vyöryttivät hyökkäyksiä tasaisesti VarTan päätyyn. VarTa tuli yhdeksän minuutin nurkilla hieman onnekkaasti tasoihin, mutta Nuutti napautti sinipaidat pian takaisin johtoon Miskan oivasta poikittaissyötöstä.

Toisen erän ensiminuuteilla Akseli kuittasi pomppumaalit tasoihin ja lirutti LeBan kahden maalin karkumatkalle. Tämän jälkeen tapahtui sitten jotain sangen mystistä, sinipaitojen peli sekosi täysin. Avauksia syydettiin jatkuvasti seisovilta jaloilta mahdollisimman vaikeisiin paikkoihin ja sen kerran kun pallo saatiin kunnialla keskialueelle, oli seuraava ratkaisu laukaus puolesta kentästä tai ”toivotaan toivotaan” -syöttö kauimmalle hyökkääjälle. VarTa luonnollisesti kiitti&kumarsi ja iski neljässä minuutissa rinnalle ja ohi. Ja kun omissa kolisi vielä kertaalleen 30 sekuntia ennen taukosummeria, oli hyvä avauserä enää muisto vain ja penkillä kyhjötti totisia poikia.

Erätauolla korostettiin helppoja syöttöjä, kaverin auttamista ja loppuun saakka pelaamista. Kaikeksi onneksi peli-ilme parani ja alkutahdit LeBan kirille iski erän toisella minuutilla Luka. Kavennusmaali syntyi läpiajosta ja viitisen minuuttia myöhemmin Aapo ja Aatu rakensivat keskustaan hyvän tekopaikan, josta Luka kanttasi sinipaidat tasoihin. Vajaa minuuttia myöhemmin Veikko antoi vapaalyönnistä oivaltavan syötön vasempaan siipeen unohdetulle Nuutille, joka sivalsi LeBan jälleen johtoon. Ajassa 41.24 Luka puttasi Aapon reboundista LeBan kahden maalin karkumatkalle. Vaikka VarTa tuli vielä ajassa 42.05 maalin päähän, sai LeBa jäädytettyä viimeiset minuutit kohtuullisen vaivattomasti ja nappasi näin arvokkaan voiton lukemin 7-6. Tehomiehet: Nuutti 2+2, Luka 3+0, Akseli 1+1, Miska 1+0, Aatu 0+1, Veikko 0+1 ja Aapo 0+1.

Apassit – LeBa-96 07 8-3 (4-3, 2-0, 2-0)

Tunnin tauko, kevyt evästely, alkuverryttelyt ja eikun takaisin laatikkoon. Vastaan asettui Apassit, joka oli ”paperilla” VarTan kanssa samaa tasoa, joten mitään tuulimyllyjä vastaan taistelua ei pitänyt olla luvassa.

Ottelusta tuli valitettavasti LeBan poikien osalta melkoinen pannukakku. Seitsemän minuutin kohdalla taululla 0-3, kahdessa minuutissa ihmeen kaupalla tasoihin ja sitten taas vajoaminen metri merenpinnan alapuolelle. Pelirohkeuden puute vaivasi joka puolella kenttää ja eniten tämä korostui oman pään pallollisessa pelaamisessa, joka sakkasi vaihto toisensa jälkeen vaikka Apassit ei mitenkään korkealta karvannutkaan. LeBa sai ottelussa peräti neljä ylivoimaa, mutta pelin antia kuvasti se, että palloa ei meinattu saada tällöinkään syöttelemällä ylöspäin. Ja kun fiilis oli maassa, ei tossuihinkaan saatu sitä extraboostia joka olisi auttanut väännöissä&juoksukilvoissa vahvoja nilsiäläisiä vastaan. Vastustaja pelasi omilla vahvuuksillaan, pelasi pallon kanssa huolellisesti ja naputteli maaleja tasaiseen tahtiin. Valmennuksen puolelta odoteltiin koko ajan, että milloin peli loksahtaa kohdilleen ja loppukiri alkaa, mutta tänään sitä ei valitettavasti nähty. Ansaittu voitto Apasseille ja paljon mietittävää LeBan pojille&valmennukselle. Tehomiehet: Luka 2+0, Jimi 0+1, Jesse 0+1 ja Artturi 0+1.

E2 -junnujen ottelut jatkuvat ensi viikonloppuna oman ikäluokan turnauksella Nilsiässä.