C1-junnujen kausi jatkui toisella voitolla

C1-junnujen kausi jatkui toisella voitolla

LeBan Elias Korhonen on kahden kierroksen jälkeen sarjan maalipörssin johdossa seitsemällä osumalla. Kuva Janne Suhonen

C1-pojat kohtasivat toisessa SM-sarjan ottelussaan SPV:n Seinäjoelta. SPV pelasi vuosi sitten syksyllä samassa SM-karsintalohkossa LeBan kanssa ja seinäjokelaisten kohtalona oli LeBan lailla jäädä C2-kaudeksi vielä aluesarjaan. Joukkueiden edellisen kohtaamisen vuoden takaisessa karsinnassa vei LeBa ja SPV tuli hakemaan joukkueen päänahkaa Kontiolahdelta. Molemmat olivat myös voittaneet avauskierroksen ottelunsa, SPV kaatoi LASB/SB Heinolan selvin lukemin.

”Tänään ei päästy Kontiolahdella ihastelemaan maailman kauneinta salibandyä, mutta onnistuttiin oikeilla hetkillä lyömään ratkaisevat maalit. Annoimme vastustajan pelata heidän vahvuuksillaan ja päästiin huvipuistolaitetta muistuttavaan kyytiin. Toisessa erässä taisi tulla seitsemän maalia omiin. Kolmanteen erään joukkue näytti taas henkisen kanttinsa ja onnistui kiipeämään takaa-ajajan paikalta voittoon.

Ei saatu tällä kertaa SPV:n vauhtisählyä kuriin mitenkään, mutta onneksi sattui hyvä päivä omalle hyökkäyspelaamiselle. Kolmas erä oli hienoa salibandyä ja selkeää ottelun hallintaa. Tyylistä viis, 10-9 voitolla jälleen kolme pistettä yhdeltä sarjan kärkeen ennakoiduista joukkueista, joten alku SM-sarjaan on ollut lupaava!”, summasi vastuuvalmentaja Jouni Juurela päivän ottelun kulkua.

LeBasta ottelun parhaana palkittu Juuso Kiiskinen kertoi SPV:n olleen hyvin erilainen vastustaja kuin ensimmäisen kierroksen Classic. ”SPV meni vauhdilla päästä päähän kun Classic taas rakenteli paikkoja rauhassa. Huonommin menneen toisen erän jälkeen kävimme kopissa läpi, että tehdään paikoista maalit ja puolustetaan terävämmin. Hallitsimme palloa, joten usko omaaan tekemiseen pysyi koko ajan”

LeBan kausi jatkuu kahdeksan vieraspelin putkella ja seuraavan kerran pelataan kotona lauantaina 19.12. Vierasturnee alkaa ottelulla Jyväskylässä Happeeta vastaan 25.10.